02.05.2012.
Osoittavatko tilastot maanjäristysten yleistyneen niin kuin vaikuttaisi?
26.01.2012.
Vuonna 2011 Japanissa sattunut voimakas maanjäristys irrotti Antartiksen jääpeitteestä jäävuoria.
05.01.2012.
Luonnonmullistuksia voi syntyä monista eri syistä, ja niitä voi periaatteessa saattua missä vain.
24.08.2011.
Tiedotusvälineissä tsunamia kutsutaan usein tappaja-aalloksi – eikä syyttä.
TK nr. 3/2001 s. 46-47.
Geologisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että Norjan länsirannikolle iskeytyi noin vuonna 5200 eaa. kymmenisen metriä korkea hyökyaalto, tsunami, joka vyöryi pitkälle sisämaahan. Tulvavesi aiheutti todennäköisesti suuria tuhoja myös Islannissa, Färsaarilla ja kaikkialla Pohjanmeren ympäristössä.
TK nr. 16/2008 s. 36-39.
Yhdysvaltalaisen geologin Dallas Abbottin mukaan Intian valtamereen iskeytyi valtava asteroidi vain noin 5 000 vuotta sitten. Abbott kollegoineen uskoo, että iskun nostattaman hyökyaallon jättämät jäljet ovat edelleen nähtävissä Madagaskarissa ja Australiassa.
TK nr. 11/2005 s. 24-31.
Viime joulukuisen Aasian katastrofin jälkeen nousi uutisotsikoihin hyökyaaltojen varoitusjärjestelmän kehittäminen ja rakentaminen. Uusi teoria antaa toiveita siitä, että tulevien maanjäristysten paikan ennakointi todella tehostuu.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.