Teotihuacan

  • Mykät merkit alkavat puhua

    TK nr. 3/2010 s. 62-69.

    Historiallinen aika eli ajanjakso,
    jolta on säilynyt kirjallista
    todistusaineistoa, ei ole kovin pitkä. Silti senkin kuluessa
    on ehtinyt sammua monia
    kulttuureja, joilla oli sittemmin unohtunut oma kirjakielensä.
    Esimerkiksi Teotihuacánin
    intiaanien kuvakirjoitus on
    ollut haaste jälkipolville. Kaksi tanskalaistutkijaa uskoo silti, että ratkaisun avain löytyy.

  • Myonit skannaavat pyramidin

    TK nr. 10/2007 s. 42-47.

    Teotihuacán oli aikoinaan Amerikan suurin kaupunki. Nykyään siitä ja sen asukkaista ei tiedetä juuri mitään. Jälkiä kaupungin muinaisista hallitsijoista aiotaan etsiä skannaamalla sen suurin rakennus, Auringon pyramidi. Avuksi otetaan myoneiksi kutsutut alkeishiukkaset.

  • Muinaisen Meksikon siirtomaavalta

    TK nr. 9/2001 s. 22-27.

    Meksikon ja Keski-Amerikan vanhoista intiaanikulttuureista
    kaikkein huonoimmin tunnetaan Teotihuacánin kaupunkikulttuuri.
    Vaikutusvaltainen yhteisö, joka alkoi muotoutua yli 2000 vuotta
    sitten, jätti jälkipolvien ihmeteltäväksi komeita rakennuksia ja vaikeasti tulkittavia kuvia. Nyt tietoa etsitään mm. vainajien luista.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.