23.05.2012.
Yhdysvaltalaisbiologit löysivät sammakon, jonka vartalon pituus on keskimäärin vaivaiset 7,7 milliä.
14.10.2011.
Borneosta löydetty sammakkolaji on vain herneen kokoinen.
04.03.2011.
Tutkijoiden matkat Papua-Uuden-Guinean vuoristoseuduilla poikivat muun muassa yhden uuden hiirisuvun.
06.02.2011.
Aiemmin tuntematon sammakkolaji laskee munansa veden täyttämiin lehtiin.
25.04.2010.
Täysikuu lisää konnien ja sammakoiden pariutumishaluja.
11.02.2009.
Saarella havaittiin elävän noin kaksi kertaa niin paljon sammakkolajeja kuin aiemmin on luultu.
Papua-Uuden-Guinean kolme uutta hämähäkkilajia edustavat aiemmin tuntemattomia sukuja.
TK nr. 11/2004 s. 50-53.
Titicacankonna on runsaine
ihopoimuineen kuin satukirjojen sammakko. Ulkomuoto kertoo siitä, että eläin on sopeutunut hyvin elinympäristöönsä. Titicacajärven viileässä ja vähähappisessa vedessä iho toimii ensisijaisena hapenottoelimenä.
TK nr. 13/2003 s. 22-27.
Yli sata yhdysvaltalaista on pakastuttanut ruumiinsa odottamaan sitä päivää, jolloin heidät osataan herättää henkiin. Ruumiinsäilömisestä on kehittynyt kokonainen tieteenala, kryoniikka. Useimpien – mutta ei kaikkien – tutkijoiden mielestä se on huuhaata.
TK nr. 2/2000 s. 7.
Mihin sammakoiden loikkiva liikkumistapa perustuu? Onko hyppiminen tehokkaampaa kuin tavallinen kävely?
TK nr. 7/2008 s. 36-43.
Nyt on Sammakon vuosi. Kyseessä ei ole juhlavuosi – päinvastoin. Sammakoita katoaa maailmasta niin kovaa vauhtia, että tilannetta on verrattu hirmuliskojen joukkotuhoon. Osasyyllinen hävitykseen on ihminen.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.