07.12.2011.
Kaupunkilaisten aivoissa pelkoon ja vihaan liittyvät aivoalueet toimivat vilkkaammin kuin maalla asuvilla.
TK nr. 13/2009 s. 42-43.
Raskas kokemus, kuten kidutus, voi tehdä ihmisestä pelokkaan. Tuoreen yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan jännitystilojen hallinnassa ovat avainasemassa mantelitumakkeiden ITC-solut. Jos niitä opitaan ohjaamaan, traumaperäisen stressin hoito saattaa mullistua.
TK nr. 1/2008 s. 32-33.
Pelko ja ahdistus ovat luonnollisia tunteita. Liiallisina ne saattavat tehdä elämästä kärsimystä. Nyt tutkijat ovat löytäneet geenit, jotka säätelevät niin synnynnäistä kuin opittuakin pelkoa. Löytö antaa monelle toivoa pelottomammasta tulevaisuudesta.
TK nr. 1/2005 s. 46-51.
Psykiatrit ovat sata vuotta jakautuneet kahteen leiriin. Toisen mukaan mielenterveyden häiriöt johtuvat puhtaasti psyykkisistä syistä, toisessa taas niiden syynä pidetään kemiallisia muutoksia aivoissa. Tuorein tutkimus osoittaa kummankin leirin näkemysten olevan perusteltuja.
TK nr. 9/2005 s. 38-39.
Monet henkisesti vammautuneet kaipaavat kipeästi lisäapua psykoterapian tueksi. Yhdysvalloissa on saatu beetasalpaajiin kuuluvalla lääkkeellä lupaavia tuloksia traumaattisen kokemuksen aiheuttaman stressireaktion hoidossa.
Lääke lievittää pelkoa ja ahdistusta pyyhkimättä kipeitä muistoja muistista.
TK nr. 15/2001 s. 24-31.
Miljoonat ihmiset kärsivät erilaisista fobioista, sairaalloisista peloista ja kammoista, jotka rajoittavat heidän elämäänsä. Monet heistä välttelevät tilanteita, joissa he voivat altistua paniikkireaktiolle. Nyt nykyaikainen tietotekniikka on valjastettu terapiatarkoituksiin: pelkonsa voi kohdata turvallisesti tekotodellisuudessa.
Tilaus : Seuraa alusta alkaen Tieteen Kuvalehden kolmiosaista sarjaa, jossa käsitellään syystä tai toisesta Pohjois-Amerikkaan päätyneiden ihmisten vaiheita.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!