TK nr. 16/2007 s. 66-71.
Lähes 7 000 vuotta sitten Euroopan varhaisimpiin kuulunut maanviljelijäyhteisö rakensi itäiseen Saksaan ison kehärakennelman. Tämä Goseckin ympyrä tuskin toimi pelkästään uskonnollisena keskuksena tai kokouspaikkana. Porttien sijainti viittaa siihen, että kyse on 2 000 vuotta Englannin Stonehengea vanhemmasta aurinkokalenterista.
TK nr. 6/2009 s. 32-37.
Maahan saapuu avaruudesta koko ajan alkeishiukkasia, joiden massa on äärimmäisen pieni ja joita ei voida nähdä suoraan. Välimeren pinnan alle sijoitetut 900 valoilmaisinta etsivät nyt neutriinojen jättämiä jälkiä.
TK nr. 9/2008 s. 24-29.
Aika ajoin Maahan pääsee kosmisia hiukkasia, joilla on niin kova vauhti, että yksi atomia pienempi kappale sisältää yhtä paljon energiaa kuin tennispallo voimakkaan syötön jälkeen. Argentiinassa tehdyt tuoreet havainnot osoittavat, että hiukkaset saattavat olla peräisin suurista mustista aukoista.
TK nr. 10/2008 s. 38-45.
1608 Kaksi lasta leikki silmälasien linsseillä alankomaalaisen optikon Hans Lippersheyn luona. Kun he pitivät kahta lasia peräkkäin silmiensä edessä, he huomasivat, että kirkon katolla pyörivä tuuliviiri näytti suuremmalta. Tästä Lippershey sai idean kaukoputkeen. Tarina saattaa olla sepitetty ja alkeellisia kaukoputkia lienee kehitelty aiemminkin, mutta usein kaukoputken keksijäksi mainitaan juuri Lippershey, joka oivalsi asettaa putken kahden linssin väliin. Keksinnöstä on sittemmin kehitetty versioita, jotka ovat avanneet huikaisevia näkymiä maailmankaikkeuteen.
TK nr. 13/2007 s. 34-35.
Avaruusteleskoopit maksavat paljon, ja niiden korjaaminen on hankalaa. Siksi vanhasta Boeing 747 -lentokoneesta rakennetaan maailman suurin lentävä observatorio. Sen toivotaan lisäävän maailmankaikkeuden tuntemusta avaruusteleskooppeja edullisemmin.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.