merieläin

  • Katso kuvat: Merien salatut elämät

    28.11.2011.

    Kaikkiaan 2 700 tutkijaa 80 maasta on kymmenen viime vuoden aikana kerännyt tietoja merien eliöistä. Hankkeessa on löydetty tuhansia uusia lajeja.

  • Meriluonto yllätti taas

    28.07.2011.

    Indonesian rannikkoalueilta löytyi kävelevä kala ja lihaa syövä sieni

  • Mikä merkitys kalojen väreillä on?

    21.01.2011.

    Erilaisissa vesissä elävien kalojen väritys vaikuttaa vaihtelevan suuresti. Miksi?

  • Meribiologi ja jättiläinen

    10.03.2010.

    Valashai on maailman suurin kala. Meribiologi Brad Norman on päättänyt paljastaa sen salaisuudet. Hän on saanut työhönsä apua niin nopeusmittareista kuin avaruustekniikastakin.

  • Miksi valaat ajautuvat rannalle kuolemaan?

    15.02.2010.

    Terveet valaat joutuvat joskus kohtalokkain seurauksin liian lähelle rantaa. Rantautumiseen on esitetty monia syitä.

  • Voitehia vedestä

    TK nr. 16/2006 s. 24-31.

    Meren eliöstö tuottaa monenlaisia
    aineita, joilla voi olla lääkinnällisesti mielenkiintoisia ominaisuuksia.
    Tutkimuksen kohteena olevista eläimistä, kasveista, levistä ja sienistä etsitään apua muun muassa:

    SYÖPÄTAUTEIHIN
    Esimerkiksi rinta-, maksa- ja ihosyöpään

    HERMOTAUTEIHIN
    Esimerkiksi kipuoireyhtymiin ja dementiaan

    BAKTEERITULEHDUKSIIN
    Esimerkiksi MRSA-sairaalabakteeri-infektioon

    MUIHIN SAIRAUKSIIN
    Esimerkiksi malariaan ja immuunikatoon

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.