TK nr. 5/2003 s. 32-41.
Maan ikä on 20 galaktista vuotta. Noin 4,5 miljardia vuotta sitten pöly- ja kaasupilvet tiivistyivät Auringoksi ja planeetoiksi. Sen jälkeen Aurinkokunta on ehtinyt kiertää Linnunradan keskustan jo 20 kertaa. Yhteen kierrokseen Aurinkokunnalta kuluu 225 miljoonaa vuotta. Tätä aikaa kutsutaan galaktiseksi vuodeksi.
TK nr. 14/2009 s. 24-31.
Maan litosfäärilaattojen liikkeet selittävä teoria hyväksyttiin yli kolme vuosikymmentä sitten. Silti hämärän peitossa on yhä se, mistä liikehdintä sai alkunsa. Yhdysvaltalainen geologi on esittänyt ongelman ratkaisuksi Maahan 2,5 miljardia vuotta sitten iskeytynyttä meteoria.
03.01.2010.
Tektonisten laattojen törmäyskohtiin voi syntyä vuoria, joka kasvavat korkeutta senttien vuosivauhtia. Kuinka nopeasti uusia vuoria syntyy nopeimmillaan?
TK nr. 2/2006 s. 38-43.
Samasta pölypilvestä syntyneet Maa ja Venus muistuttivat aluksi toisiaan, mutta sittemmin ne ovat kehittyneet täysin vastakkaisiin suuntiin. Esan Venus Express -luotain katsoo hehkuvan kuumaa Venusta ympäröivän paksun pilviverhon alle.
TK nr. 18/2007 s. 62-63.
Uuden teorian mukaan vesi ei olisi yksinään kyennyt muokkaamaan nuoren Maan merenpohjan basalttia sellaiseksi, että siitä olisi voinut muodostua mantereita. Kunnia siitä kuuluu etupäässä maapallon ensimmäisille eliöille eli bakteereille.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.