TK nr. 12/2011 s. 58-61.
Siipikarjanhoitoon liittyy suuria terveysuhkia, sillä jotkin taudinaiheuttajat ovat vaarallisia niin linnuille kuin ihmisillekin. Britanniassa on saatu influenssa A -virus kuriin muuttamalla kanojen perimää.
04.11.2010.
Länsimaissa on tuudittauduttu siihen uskoon, että maailmanlaajuisista epidemioista selvitään vaivattomasti. Toimiva terveydenhuoltojärjestelmä ei ole kuitenkaan enää tae siitä, että tilanne pysyy hallinnassa. Korkea elintaso ei suojele taudinaiheuttajilta, joiden taltuttamiseen ei ole keinoja.
04.11.2010.
Ihmiskunnan on vaikea varautua uusien taudinaiheuttajien varalle, sillä ne eivät kehity tietyn kaavan mukaan. Pahimpana uhkakuvana pidetään äkillisesti ilmestyvää tappavaa tartuntatautia, jota ei voida ehkäistä eikä parantaa.
TK nr. 4/2005 s. 56-61.
Lintujen ja muiden eläinten virussairaudet voivat kehittyä tappaviksi epidemioiksi, jos ne tarttuvat ihmisiin. Ebola, aids ja lintuinfluenssa ovat jo ihmiskunnan vitsauksia, ja nyt pelätään uusia viruksia. Tutkijat yrittävätkin löytää vaaralliset virukset – ennen kuin virukset löytävät ihmiset.
TK nr. 6/2006 s. 42-49.
Maailman terveysjärjestö pelkää, että lintuinfluenssasta kehittyy samanlainen vitsaus kuin espanjantauti, joka vaati vuosina 1918–1920 lähes 50 miljoonaa uhria. Sekin tarttui alun perin linnuista ihmiseen. Siksi espanjantautivirusten tutkimuksesta toivotaan apua uhkaavan lintuinfluenssapandemian torjuntaan.
TK nr. 16/2004 s. 40-41.
Kaksi erillistä tutkijaryhmää on todennut, että vuosina 1918–1920 miljoonia ja Suomessakin noin 20 000 ihmistä tappanut influenssa johtui muuntuneesta siipikarjan viruksesta. Kaakkois-Aasian lintuinfluenssa-alueilla voi muhia uusi espanjantauti.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.