laboratorio

  • Hyppijät tutkivat punaista planeettaa

    25.09.2011.

    Hyppivät laboratoriot valtaavat Marsin.

  • Tutkijoiden epätavalliset työpaikat

    06.01.2011.

    Eri puolilla maailmaa on laboratorioita, joihin tutkijoiden pitää monesti jonottaa vuoroaan.

  • Tutkimusta äärioloissa

    TK nr. 1/2011 s. 26-33.

    Suuri osa tutkimuksesta tehdään työpöydän ääressä, mutta aina tieteen tekeminen ei ole siistiä
    sisätyötä. Eri puolilla maailmaa on laboratorioita ja tutkimusasemia, joissa olosuhteet, työvälineet
    tai tutkimuskohteet ovat jollakin tavalla poikkeuksellisia. Osa niistä on kaiken lisäksi hyvin hankalan matkan päässä. Seuraavilla sivuilla esittelemme joitakin epätyypillisiä työpaikkoja.

  • Tutkimuksen lippulaiva

    TK nr. 12/2007 s. 70-81.

    Napa-alueiden tutkimusta varten varustettu saksalainen Polarstern-laiva on jo 25 vuotta tarjonnut eri alojen asiantuntijoille mahdollisuuden perehtyä Arktiksen ja Antarktiksen ainutlaatuisiin oloihin. Alus on tehnyt yli 30 matkaa, ja retkille on osallistunut kaikkiaan yli 7 000 tutkijaa. Kansainvälisellä ISPOL-jääleirillä oli mukana myös neljä suomalaista.

  • Da Vincin työhuone

    TK nr. 10/2005 s. 24-31.

    Kolme italialaista tutkijaa teki harvinaisen taidelöydön sotilasmaantieteen tutkimuslaitoksen käytössä olevissa tiloissa Firenzessä. Ennestään tuntemattomien freskojen tekijä on todennäköisesti renessanssin yleisnero Leonardo da Vinci.

  • Tautinen työpaikka

    TK nr. 16/2003 s. 24-29.

    Fort Detrickin tutkimuskeskus perustettiin kehittämään Yhdysvaltojen armeijalle
    biologisia aseita, kuten pernaruttopommi. Nyt siellä tutkitaan maailman vaarallisimpia sairauksia ja taudinaiheuttajia. Työtä tehdään mm. Ebola-viruksen parissa.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.