keisari

  • Löytöretki oli kiinalainen juttu

    TK nr. 7/2003 s. 36-41.

    Yleensä ajatellaan, että suurten tutkimusmatkojen kauden aloittivat eurooppalaiset merivallat, Italia, Portugali ja Espanja. Löytöretkien uranuurtaja oli kuitenkin Kiina. Islaminuskoinen eunukkiamiraali Zheng He teki 30 000 merisotilaan kanssa pitkiä purjehduksia jo 1400-luvun alussa ja teki Kiinaa tunnetuksi aina Afrikkaa myöten. Jostain syystä hänet on unohdettu.

  • Keisarin ratsu päätyi kaivoon

    25.01.2010.

    Saksasta löytynyt pronssihevonen muistuttaa Rooman tappiosta

  • Keisarin aarre löytyi Roomasta

    TK nr. 6/2007 s. 18.

    Maxentiuksen kruununkalleudet olivat piilossa Colosseumin lähellä

  • Keisari halusi tanssia hautaansa

    TK nr. 12/2001 s. 34-37.

    Kiinan keisarin Qin Shi Huangdin mahtavan hautamuistomerkin tutkimus on edennyt nekropolin keskeisiin osiin. Hautaa vartioivat 8000 terrakottasotilasta löydettiin
    jo 1974, mutta hautamuurin sisäpuolelta on nyt löydetty myös viihdytysjoukkoja.

  • Rooman ruoka-aitta

    TK nr. 16/2008 s. 24-31.

    Pohjois-Afrikan rannikolla nykyisen Libyan luoteiskolkassa sijaitsi ajanlaskun alussa yksi Rooman valtion tärkeimmistä kaupungeista. Foinikialaisten aikoinaan perustama Leptis Magna oli merkittävä meri- ja karavaaniliikenteen solmukohta, mutta sen todellinen suuruudenaika perustui hyvin arkipäiväiseen tuotteeseen: oliiviöljyyn.

  • Kielletty kaupunki

    TK nr. 4/2007 s. 66-71.

    Kiinan merkittävimpiin nähtävyyksiin kuuluvat palatsikorttelit maan
    pääkaupungissa Beijingissä tunnetaan Kiellettynä kaupunkina. Vielä
    sata vuotta sitten se oli nimensä mukaisesti ulkopuolisilta suljettu keisarin, hänen omaistensa ja palvelijoidensa yksityisalue. Siellä keisari teki tärkeimmät valtakuntaansa ja alamaisiaan koskevat päätöksensä.

  • Napoleon nieli myrkkyä?

    TK nr. 16/2001 s. 32-35.

    Ranskan vallanhimoisen keisarin Napoleon I:n virallisena kuolinsyynä pidetään mahasyöpää. Tuoreet oikeuslääketieteelliset tutkimustulokset viittaavat myrkytykseen: hiusten suuri arseenipitoisuus kertoo pitkäaikaisesta arsenikkialtistuksesta.

  • Napoleonin perhe eli myrkyn keskellä

    TK nr. 10/2008 s. 22.

    Keisari altistui arseenille koko ikänsä mutta kuoli syöpään

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.