jää

  • Miksi suurten järvien jää laulaa?

    30.08.2011.

    Talvella järven rannalla tai jäällä liikkuva voi kuulla äänen, joka kuulostaa siltä kuin jää laulaisi. Miten ääni syntyy?

  • Marsin jää ei rajoitu napaseuduille

    14.01.2011.

    Luotain on löytänyt jäätä myös suhteellisen läheltä Marsin päiväntasaajaa. Jää sijaitsee satojen metrin syvyydessä.

  • Mistä komeettojen jää on peräisin?

    29.10.2010.

    Miten komeetat ovat muodostuneet?

  • Jäät lähtevät

    TK nr. 15/2009 s. 66-71.

    Yksistään Antarktiksen läntisiä osia peittävään jäähän on sitoutunut niin paljon vettä, että se vapautuessaan nostaisi merenpintaa viisi metriä. Poraustutkimuksen mukaan historia uhkaa toistaa itseään: Etelämantereen jäätiköt ovat häviämässä niin kuin ne ovat kadonneet useita kertoja aiemminkin.

  • Jäätikön sisässä

    TK nr. 8/2001 s. 38-41.

    Grönlannin sisäosiin suuntaa joka vuosi syyskuussa
    poikkeuksellinen ryhmä. Joukon tavoitteena ei ole jäätikön ylittäminen vaan mannerjään sisuksien tutkimus. Sulamisvesien aikaansaamat jääluolastot tarjoavat eri alojen tutkijoille ainutlaatuisen tutkimuskohteen.

  • Pingviinit pinteessä

    TK nr. 11/2007 s. 36-43.

    Pingviinien tulevaisuus näyttää synkältä. Rannoilla, joilla niitä oli aikaisemmin tuhansittain, on nykyään autiota. Monet lajit ovat jo hätää kärsimässä, ja vielä runsaslukuistenkin lajien populaatiot ovat osoittautuneet hyvin haavoittuviksi. Ahdingon syynä on toisaalta jäätiköiden sulaminen, toisaalta kiristynyt kilpailu ihmisen kanssa samoista kalavesistä.

  • Ilmastonmuutos hyötykäyttöön

    TK nr. 7/2005 s. 64-65.

    Tutkijat kehittävät keinoja
    hyödyntää jäätiköiden sulaessa syntyviä virtoja, jotka voimistuvat sitä mukaa kuin Maan ilmasto lämpenee. Grönlantiin kaavaillaan vesivoimaloita, joista saatavalla sähköllä tuotettaisiin fossiilisia
    polttoaineita korvaavaa ympäristöystävällistä vetyä.

  • Paineen vaikutus veden jäätymiseen

    TK nr. 4/2001 s. 6.

    Vesi tunnetusti laajenee, kun se jäätyy. Olenkin miettinyt, mitä vedelle tapahtuisi silloin, jos sitä kaadettaisiin astiaan, joka ei voi laajentua eikä hajota, ja astia täytettäisiin aivan täyteen, suljettaisiin tiiviisti ja pantaisiin pakastimeen? Kun vesi ei voi laajentua, jäätyykö se samoin kuin avonaisessa astiassa? Mahtaako veden puhtaudella olla prosessissa merkitystä?

  • Jäätikköjoet kohisevat

    TK nr. 12/2005 s. 26-31.

    Pysyvät jäämuodostumat kutistuvat nopeasti. Muutoksella ennustetaan olevan vaarallisia seurauksia. Jäätikköjärviin patoutuva vesi voi liikkeelle lähtiessään aiheuttaa suurta tuhoa. Jopa itse maankamaran odotetaan tulevan entistä levottomammaksi.

  • Elämän eliksiiri

    TK nr. 4/2007 s. 24-31.

    Vesi on aine, joka käyttäytyy hyvin epätavallisesti muihin nesteisiin verrattuna. Toisaalta
    ilman sen poikkeuksellisia ominaisuuksia, kuten korkeaa kiehumispistettä, maapallolla ei olisi nykyisen kaltaista elämää. Vesi on välttämätöntä sekä elämän syntymiselle,
    säilymiselle että uudistumiselle.

  • Jäävuori jää harvoin huomaamatta

    TK nr. 4/2006 s. 40-45.

    Jäävuoret ovat kaunista katseltavaa mutta vaarallisia kohdattavia. Siksi niiden liikkeitä merialueilla seurataan. Uivat jäämassat ovat paitsi laivaliikenteen vaaratekijöitä myös ilmastonmuutoksen osoittimia.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.