inflaatioteoria

  • Miten kaikki syntyi?

    TK nr. 15/2009 s. 26-31.

    Tunnetuimman tieteellisen maailmanselityksen mukaan kaiken alku oli alkuräjähdys. Sitä ennen ei ollut aikaa eikä avaruuttakaan. Se ei kuitenkaan ole suinkaan ainoa kosmologinen teoria. Siitä lähtien kun Edwin Hubble 1929 havaitsi, että maailmankaikkeus laajenee, fyysikot ja tähtitieteilijät ovat yrittäneet laskea, mitä aikojen alussa tapahtui. Viime aikoina yhä useammat tutkijat ovat alkaneet tarkastella asiaa uudesta näkökulmasta. Kannatusta ovat saaneet muun muassa teoriat törmäävien universumien aiheuttamasta toistuvasta alkuräjähdyksestä ja äärettömästä maailmankaikkeuksien vaahdosta.

  • Säteilymittaukset vahvistavat teorian inflaatio poistaa ongelmat

    TK nr. 8/2006 s. 24-29.

    Mitä maailmankaikkeuden varhaisimpina hetkinä tapahtui? Alkuräjähdystä kuvaavan perusmallin puutteet ovat askarruttaneet tutkijoita vuosien ajan. 1980-luvulla esiteltiin inflaatioteoriaksi kutsuttu malli, joka täyttää aiempien teorioiden aukkokohtia. Viime vuosien mittaustulokset ovat tukeneet teoriaa, joka aluksi herätti myös paljon epäilyä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.