12.08.2011.
Kirjalla on aikojen kuluessa ollut monia erilaisia fyysisiä muotoja.
TK nr. 13/2001 s. 67-70.
Yhdeksänvuotiaana Jean-François Champollion innostui Rosetten kivestä, jonka Napoleon oli tuonut Egyptistä. Kielellisesti erittäin lahjakas ranskalaispoika oli asettanut tavoitteekseen tulkita ensimmäisenä vanhat egyptiläiset kirjoitusmerkit...
TK nr. 3/2010 s. 62-69.
Historiallinen aika eli ajanjakso,
jolta on säilynyt kirjallista
todistusaineistoa, ei ole kovin pitkä. Silti senkin kuluessa
on ehtinyt sammua monia
kulttuureja, joilla oli sittemmin unohtunut oma kirjakielensä.
Esimerkiksi Teotihuacánin
intiaanien kuvakirjoitus on
ollut haaste jälkipolville. Kaksi tanskalaistutkijaa uskoo silti, että ratkaisun avain löytyy.
TK nr. 7/2001 s. 76-79.
Neljä vuosikymmentä kestäneen raskaan kunnostustyön jälkeen Egyptiä taidokkaasti johtaneen kuningatar Hatshepsutin 3500 vuotta vanha temppeli on melkein kuin loistonsa päivinä. Temppeli kuvastaa yhä naisfaraon menestystä hallitsijana.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.