28.11.2011.
Kaikkiaan 2 700 tutkijaa 80 maasta on kymmenen viime vuoden aikana kerännyt tietoja merien eliöistä. Hankkeessa on löydetty tuhansia uusia lajeja.
TK nr. 3/2010 s. 26-31.
Merissä on elämää pohjaa myöten, mutta syvänmeren eliöt tunnetaan edelleenkin huonosti. Tietovajausta täyttää osaltaan saksalainen Alfred Wegener -instituutti. Sen tutkijat ovat nostaneet pintaan
eliöitä, jotka ikuinen pimeys ja kova paine ovat muokanneet hyvin omintakeisiksi.
TK nr. 7/2006 s. 32-39.
Valtamerissä on laajoja alueita, jotka on kartoitettu huonommin kuin Kuun pinta. Hiljattain käynnistynyt suurhanke tähtää tilanteen pikaiseen parantamiseen. Yksistään viime vuonna löydettiin noin 13 000 uutta lajia. Vaikka merieliöiden luokittelu etenee ripeästi, mikään ei viittaa siihen, että urakka olisi kohta ohi. Syvämeri järjestää tutkijoille jatkuvasti uusia yllätyksiä.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.