09.08.2010.
Tarranauhaa ja teflonia pidetään usein avaruustekniikan tuotteina. Yhdysvalloissa oletetaan myös, että Tang-virvoitusjuoma kehitettiin astronautteja varten. Nämä käsitykset ovat kuitenkin vääriä.
09.08.2010.
Avaruustutkimuksen tulokset näkyvät arjessa, sillä monet tunnetut tuotteet on alun perin kehitetty astronautteja ja avaruusaluksia varten.
07.10.2009.
Joulukuussa 1972 tehtiin toistaiseksi viimeinen lento. Silloin astronautit oleskelivat Kuussa yli kolme vuorokautta, keräsivät yli 115 kiloa kuukiviä ja ensimmäistä kertaa Kuun pintaa tutki myös geologi.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.