TK nr. 8/2010 s. 58-63.
Vuonna 2009 avaruusteleskooppi Fermi havaitsi purkauksen,
joka loisti taivaan kirkkaimpana
gammalähteenä. Säteily oli niin voimakasta, että se olisi voinut
tuhota maapallolta kaiken elämän miljoonien valovuosien päästä.
Se oli kuitenkin lähtöisin vielä kauempaa, tähdestä, joka yli
seitsemän miljardia vuotta sitten imeytyi mustaan aukkoon. Fermi on parivuotisen toimintansa
aikana ehtinyt paljastaa monia
muitakin gammataivaan ilmiöitä.
25.03.2010.
Tutkijoille avautui näkymä Linnunradan vähän tutkittuihin sisäosiin.
TK nr. 14/2009 s. 72-73.
Linnunrataa uhkaa energiakriisi. Jo miljardin vuoden kuluttua tähtien muodostumiseen
tarvittava kaasu on käynyt niin vähiin, että uusia tähtiä ei voi syntyä samaan tahtiin kuin nykyään. Vanhojen tähtien himmetessä Linnunrata pimenee hitaasti mutta varmasti.
TK nr. 5/2004 s. 48-51.
Neljästä suuresta avaruusteleskoopista uusin, Spitzer, tähyilee kaikkeutta
infrapunasilmillään, jotka antavat uuden näkökulman avaruuteen. Teleskoopin tutkimusvälineet jäähdytetään lähelle absoluuttista nollapistettä, jotta niiden
toiminnasta syntyvä lämpö ei häiritse infrapuna-alueella tehtäviä havaintoja.
TK nr. 16/2007 s. 22-29.
Aurinkokunnan ulkopuolelta on löydetty jo yli 220 eksoplaneettaa. Ne eroavat toisistaan niin kooltaan, koostumukseltaan kuin muiltakin ominaisuuksiltaan. Planeettojen etsintä tehostuu yhä lähivuosina, kun uusia avaruusteleskooppeja saadaan käyttöön. Mittaamalla kaukaisista planeetoista saapuvaa valoa havaitaan ehkä myös merkkejä elämästä.
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!