TK nr. 17/2009 s. 64-69.
Täydellistä avaruuspukua ei vielä ole keksitty, vaikka miehitettyjä lentoja on tehty jo yli 50 vuotta. Jotta suunnitellut matkat Kuuhun ja Marsiin voitaisiin toteuttaa, Nasa on nyt ensimmäisen kerran yli 20 vuoteen alkanut kehittää uusia pukuja. Kolmen erityyppisen asun on määrä turvata astronauttien henki kriisissä kuin kriisissä.
03.01.2010.
Apollo-astronautit käyttivät Kuussa kuupukua. Parhaillaan suunnitellaan pukua uusia kuulentoja varten.
03.01.2010.
Täydellistä avaruuspukua ei vielä ole keksitty, vaikka miehitettyjä lentoja on tehty jo yli 50 vuotta. Jotta suunnitellut matkat Kuuhun ja Marsiin voitaisiin toteuttaa, Nasa on nyt ensimmäisen kerran yli 20 vuoteen alkanut kehittää uusia pukuja.
03.01.2010.
Pelastuspukua käytetään laukaisu- ja laskeutumisvaiheissa. Se suojaa paineenlaskulta ja sen pitää näkyä kauas, jos astronautteja joudutaan etsimään hätälaskun jälkeen.
03.01.2010.
Kun astronautit liikkuvat Kansainvälisen avaruusaseman ulkopuolella, heillä on suojanaan avaruuskävelypuku.
Nasassa on nyt alettu kehittää uusia pukuja, joiden on määrä turvata astronauttien henki kriisissä kuin kriisissä.
TK nr. 6/2001 s. 38-41.
Kun miehitetyt lennot Marsiin lähivuosikymmeninä toteutuvat, astronautit joutuvat kenttätöihin
mm. ottamaan geologisia näytteitä. Liikkuva työ asettaa avaruuspuvuille aivan uusia vaatimuksia. Nasassa on jo aloitettu pukujen suunnittelutyö.
TK nr. 8/2005 s. 24-31.
Kun Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa etsii ideoita mahdollisesti 20 tai 40 vuoden kuluttua toteutettaviin avaruusmatkoihin, se
turvautuu ulkopuoliseen osaamiseen. Nasa ostaa villejä visioita niin yrityksiltä kuin yliopistoväeltäkin, eikä luovuudella tunnu olevan rajoja. Tulevaisuudenvisioita ovat muun muassa liskolintua muistuttava avaruusalus ja iholle suihkutettava avaruuspuku.
TK nr. 9/2006 s. 58-61.
Avaruuslentäjien aluksen ulkopuolella käyttämät työasut ideoitiin jo 1960-luvulla. Jäykkä paineistettu puku antaa hyvän suojan mutta hankaloittaa liikkumista. Yhdysvaltalaisessa Bio-Suit-hankkeessa kehitetään uutta joustavaa ja hengittävää ratkaisua, joka olisi kuin toinen iho mutta silti suojaisi yhtä hyvin kuin perinteiset puvut.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.