24.04.2012.
Kaivostoimintaa asteroidilla? Hullu idea? Titanic-ohjaaja James Cameron aikoo kuitenkin ryhtyä moiseen hankkeeseen yhdessä internetyhtiö Googlen pomojen kanssa.
08.12.2010.
Rosetta-luotain otti hyviä kuvia Lutetia-asteroidista.
22.10.2010.
Lue tästä Nasan suunnitelmista tehdä lento Marsiin koukkaamalla ensin jollekin asteroidille.
22.10.2010.
Yhdysvaltojen presidentti Obama ilmoitti, että pitkän aikavälin tavoitteena on miehitetty lento Marsiin, mutta ennen sitä astronautit lähetetään tutkimaan asteroideja.
TK nr. 17/2004 s. 64-67.
Australian rannikon edustalta on löytynyt merkkejä kraatterista, jonka valtava meteoriitti teki 250 miljoonaa vuotta sitten. Se voi selittää maailmanhistorian suurimman joukkokuoleman. Tuhoaalto pyyhkäisi lyhyessä ajassa pois lähes kaikki eläimet niin maalta kuin meristäkin.
TK nr. 2/2000 s. 20.
Luokituksen perusteina törmäyksen todennäköisyys ja tuhoisuus
TK nr. 6/2002 s. 68-69.
Kesäkuussa 1908 Itä-Siperiassa Tunguskan alueella tapahtui räjähdys, joka poltti ja kaatoi metsää yli 2000 neliökilometrin laajuudelta. Luonnonkatastrofille on esitetty monenlaisia selityksiä meteoriitista mustaan aukkoon. Uusimman teorian mukaan taigalle osui kosminen kivikasa, joka hajosi räjähdyksessä pölyksi ilmakehään.
TK nr. 7/2001 s. 6.
Tieteen Kuvalehdessä on ollut juttua Ida-asteroidista ja sen kuusta Dactylista, jonka läpimitta on vain 1,5 kilometriä. Pientä planeettaa muistuttavaa Idaa ja sen vielä pienempää kiertolaista ihmetellessäni tulin pohtineeksi, voisiko avaruuslentäjä pysyä sen pinnalla. Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, miten helposti avaruuslentäjä irtaantuu taivaankappaleesta?
TK nr. 8/2001 s. 42-43.
Yli 200 vuotta sitten Joseph Lagrange julkaisi tutkielman kolmen kappaleen probleemasta. Hänen mukaansa nimettyjä Lagrangen pisteitä, joissa Maan ja Auringon vetovoimat ovat yhtä suuret, hyödynnetään nykyään satelliittien asemapaikkoina. Seuraavaksi Nasa lähettää matkaan MAP-satelliitin.
TK nr. 13/2007 s. 22-27.
Huhtikuun 13. päivänä 2036 maapalloa uhkaa laaja tuho. Apophis-asteroidi saattaa iskeytyä Maahan ja hävittää tielleen osuvat kaupungit tai nostattaa valtavan hyökyaallon. Tähtitieteilijät ja astronautit työstävät jo suunnitelmia törmäyksen torjumiseksi.
TK nr. 13/2000 s. 30-31.
Ensimmäistä kertaa Aurinkokunnan pikkuplaneettoja on päästy tutkimaan lähietäisyydeltä. NEAR on saanut paljon uutta
tietoa Eros-asteroidista. Samalla on tullut esiin uusia kysymyksiä.
TK nr. 16/2002 s. 24-31.
Asteroidit, jotka voivat tuhota elämän maapallolta, eivät ole aivan pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Viime kesäkuussa yksi asteroidi ohitti Maan varsin läheltä. Viime vuosina tutkijat ovat löytäneet yli 2000 asteroidia, jotka voivat joutua törmäyskurssille Maan kanssa. Nasassa onkin alettu suunnitella Maata taivaalta tulevilta uhkilta suojaavaa kilpeä.
TK nr. 8/2005 s. 24-31.
Kun Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa etsii ideoita mahdollisesti 20 tai 40 vuoden kuluttua toteutettaviin avaruusmatkoihin, se
turvautuu ulkopuoliseen osaamiseen. Nasa ostaa villejä visioita niin yrityksiltä kuin yliopistoväeltäkin, eikä luovuudella tunnu olevan rajoja. Tulevaisuudenvisioita ovat muun muassa liskolintua muistuttava avaruusalus ja iholle suihkutettava avaruuspuku.
TK nr. 14/2004 s. 46-49.
Asteroidin ja Maan törmäyksen estämiseksi on esitetty erilaisia
toimintamalleja, kuten asteroidin räjäyttämistä kappaleiksi
ydinlatauksella. Niihin liittyy kuitenkin suuria riskejä. Nyt on
ehdotettu avaruusraivaajan rakentamista. Se tönäisisi asteroidia ja muuttaisi sen rataa niin, että törmäykseltä vältyttäisiin.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.