25.07.2011.
Sokeat tai kuurot voivat kompensoida vammaansa muilla aisteilla. Niin on sanottu jo monta vuotta, mutta uusien tutkimusten mukaan oletuksissa on myös perää.
18.05.2010.
Aistit auttavat ihmistä suunnistamaan ympäristössään ja havainnoimaan sen tapahtumia.
TK nr. 12/2001 s. 22-29.
Kipu kertoo, että kehossa on jokin vialla. Se on elimistön varoitusmerkki: jos ongelma ei poistu, terveys on uhattuna. Pitkittyessään kipu voi rajoittaa ihmisen elämää pahoin. Tutkijoilla riittää työsarkaa, sillä nykyistä parempia kivunlievitys- ja hoitokeinoja tarvittaisiin – sananmukaisesti kipeästi.
TK nr. 12/2005 s. 36-43.
Useat pääaistit koostuvat osa-aisteista.
Aisteja on aiemmin luultua enemmän.
Aistitoiminnat limittyvät ja voivat korvata toisiaan.
TK nr. 4/2003 s. 38-45.
Eläinlajien on ollut pakko hienosäätää ainakin yhtä viidestä aististaan. Muuten ne tuskin olisivat kovin elinkelpoisia.
Joillekin lajeille viisi tavallista aistia eivät ole riittäneet, vaan niille on kehittynyt kuudeskin aisti,
jossa ei ole mitään yliluonnollista.
TK nr. 12/2008 s. 50-57.
Ihminen on saanut elollisen maailman parhaat aivot mutta jäänyt samalla vaille monia hyödyllisiä ominaisuuksia, joita eläimillä on. Eläimiä tutkimalla yritetään selvittää, miten ihminenkin voisi aistia tarkemmin tai vaikkapa kasvattaa itselleen uusia raajoja.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.