Aatami ja Eeva

Nainen luotiin miehen penisluusta

Raamattututkija uskoo, että Eeva luotiin Aatamin penisluusta – kylkiluu jäi paikoilleen.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016 teksti Signe Sørensen

Vanhaa testamenttia on tulkittu väärin pari tuhatta vuotta. Niin uskoo ainakin Raamatun tekstien ja vanhan heprean kielen tutkija Ziony Zevit Los Angelesissa toimivasta Amerikan juutalaisesta yliopistosta.

Ziony Zevit on perehtynyt hepreankieliseen Raamattuun ja todennut, että vanhan heprean sana 'tsela' – joka kuvaa sitä ruumiinosaa, josta Eeva luotiin ja joka tähän asti on käännetty kylkiluuksi – ei tarkoitakaan kylkiluuta.

Zevitin mukaan tsela-sanaa käytetään vanhassa hepreankielisessä Raamatussa yli 40 kertaa, ja useimmiten sillä tarkoitetaan jotakin, joka erottuu jostain muusta: temppelin sivurakennusta, sivuhuonetta tai muuta "sivussa olevaa".

Teoria välttää anatomisen ongelman

Ziony Zevitin mukaan vanhan ajan juutalaiset eivät siis tarkoittaneet, että Eeva olisi luotu Aatamin kylkiluusta. Miehillä ja naisillahan on yleensä yhtä monta kylkiluuta – 24 – eikä kummaltakaan sukupuolelta siis puutu kylkiluita. Kylkiluiden lukumäärä onkin pitkään ollut hiertävä kivi uskonnollisten tutkijoiden kengässä, kun he ovat yrittäneet selittää, missä miehen ylimääräinen kylkiluu on ollut.

Zevitin uusi teoria onnistuu välttämään tämän anatomisen ongelman.

Ja samalla Zevitin teoria tarjoaa selityksen toiseen anatomiaan liittyvään ongelmaan: Missä on miehen penisluu?

Eevaa ei siis tehty miehen kylkiluuusta vaan jostain Aatamista "ulostyöntyvästä" osasta. Vaakasuora osa, joka erottuu pystysuorasta vartalosta... Päättelyketjun tulos alkaa varmasti jo hahmottua.

Nainen on puuttuva penisluu

Kun Ziony Zevit oli tullut siihen johtopäätökseen, että tsela tarkoittaa "ulostyöntyvää osaa", hän päätteli, että ainoa mahdollisuus on penisluu. Kyseessä ei voinut olla Aatamin käsivarsi, sillä Raamatussa ei puhuta yksikätisestä Aatamista. Sama pätee Aatamin jalkoihin.

Ihmisuroksilta puuttuu penisluu. Monilla muilla eläimillä, kuten esimerkiksi simpanssilla ja gorillalla, penisluu pitää siittimen jäykkänä parittelun ajan. Penisluun eli baculumin puuttumiselle mieheltä on kehitetty monia selityksiä.

Eeva on syypää velttoon elimeen

Zevit sanoo ratkaisseensa ongelman. Hän selvittää uutta teoriaansa ja sen perusteita The Biblical Archaeologic Review -lehdessä.

Nainen on nyt siis saanut kantaakseen vielä yhden Vanhan testamentin ajoilta juontuvan taakan. Eeva ei ainoastaan ollut syypää syntiinlankeemukseen, vaan hänen vuokseen miehillä on myös erektio-ongelmia. Eeva on siis todellinen epäonnen lintu. Tai siis olisi, jos Pfizer ei olisi kehittänyt Viagraa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: