Miksi kirkoissa musisointiin käytetään urkuja?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kirkko- eli pilliurut on kosketinsoitin, jossa äänen tuottaa pillien läpi virtaava ilma. Urkujen ääniala on laaja ja kattaa lähes koko ihmiskorvan kuuloalueen. Ensimmäiset urut kehitti kreikkalainen keksijä Ktesibios 200-luvulla eaa. Niissä ilmaa syötettiin pilleihin veden avulla. Soitin levisi pian Roomaan, jossa siitä muodostui yksi maallisen vallan statussymboleista. 300-luvulla kristinuskosta tuli Rooman ainoa uskonto ja valtakunta jaettiin kahteen osaan. Länsi-Roomassa urut unohtuivat valtakunnan hajottua, mutta niiden status säilyi Itä-Roomassa. Länsi-Eurooppa tutustui urkuihin uudestaan, kun frankkien kuningas Pipin Pieni sai Bysantin keisarilta sellaiset lahjaksi 700-luvulla. Länsi-Euroopassa osa protestanteista vastusti urkujen käyttöä jumalanpalveluksissa vielä 1500-luvulla. Katolisessa kirkossa soitinta alettiin suosia jo aiemmin sen juhlavan, ylevöittävän ja ”taivaallisen” soinnin vuoksi. Soitolla korostettiin liturgian tärkeitä kohtia. Tiettävästi urkuja soitettiin ensimmäisen kerran kirkossa Aachenissa 812.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: