Piiloviestin löytäminen tahdon asia

Joitakin rockyhtyeitä on syytetty siitä, että niiden laulujen teksteissä esiintyy satanistisia viestejä, jotka voi kuulla vain, kun kappaleet soitetaan takaperin. Onko näissä jutuissa perää?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Beatles, Led Zeppelin, Eagles ja monet muut ovat kuulleet syytöksiä siitä, että niiden kappaleet sisältävät satanistisia viestejä. Vuonna 1990 Judas Priest yhtye sai syytteen, kun väitettiin, että yhtyeen kappaleisiin nauhoitetut piiloviestit olisivat saaneet kaksi nuorta miestä yrittämään itsemurhaa. Toinen miehistä kuoli. Yhtye todettiin syyttömäksi, kun todistettiin, että vastaavia piiloviestejä voi halutessaan kuulla myös uskonnollisessa musiikissa. Myös yhdysvaltalaiset psykologit John Vokey ja Don Read ovat todenneet saman tutkimuksessaan. Jos ihmiset kuuntelivat kappaleen takaperin saamatta siitä minkäänlaisia taustatietoja, alle kymmenen prosenttia kuuli viestin. Jos ihmiset taas saivat tehtäväkseen kuunnella jotain tiettyä, satunnaisesti valittua sanomaa, jopa 90 prosenttia kuuli sen. Monet syytteet rockmusiikin sisältämistä saatanallisista viesteistä ovat peräisin Yhdysvalloista, jossa Moral Majorityn kaltaiset järjestöt ovat vuosien ajan väittäneet, että rockmusiikki on syypää suurin piirtein kaikkiin maailman ongelmiin. Rockmuusikot toimisivat kuitenkin itseään vastaan, jos he kehottaisivat kannattajiaan tappamaan itsensä. Järkevämpää olisi kätkeä kappaleisiin sellaisia viestejä kuin ”Osta lisää levyjä”.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: