Jeesus


© JURAND/SHUTTERSTOCK

Joulumyytti: Onko Jeesuksen syntymäpäivä 24. joulukuuta?

Miksi Jeesuksen syntymäpäivää vietetään 24. joulukuuta? Raamatussa ei kerrota Jeesuksen syntyneen juuri joulukuussa.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017 teksti Af Therese Boisen Haas

Kristityt viettävät joulua joulukuun lopulla siksi, että kristillisen perimätiedon mukaan Jeesus syntyi joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä.

Jeesuksen syntymäjuhlan ajoitus juontuu ­pitkälti esikristillisestä perinteestä. Esimerkiksi Raamatussa ei missään kohdassa sanota, että Jeesus syntyi juuri joulukuussa.

Roomalaiset ja viikingit valitsivat joulukuun

Tutkijat eivät ole yksimielisiä sen enempää Jeesuksen syntymäpäivästä kuin -vuodestakaan. Joulun ajoitus vuoden loppuun johtuu siitä, että antiikin roomalai­set viettivät keskitalven juhlaansa Sol Invictusta 25. joulukuuta.

Sol Invictus eli ”voittamaton aurinko” muistutti monin tavoin viikinkien jól-juhlaa, jota Pohjolan muinaiset asukkaat viettivät talvipäivän seisauksen ­aikoihin sen kunniaksi, että päivä alkoi taas pidentyä.

Kristityt säilyttivät keskitalven juhlan ajankohdan kutakuinkin ennallaan, mutta he yhdistivät juhlan Jeesuksen syntymään.

Anna joululahja, joka menee suoraan aivoihin – Tieteen Kuvalehden lahjakortti.

Itä-Roomassa Jeesuksen syntymää vietettiin vasta 6. tammikuuta, ja samaa itäistä tapaa noudatetaan edelleen muun muassa Venäjällä. 

Mitä Raamatussa sanotaan? 

Evankeliumit eivät kerro Jeesuksen syntymän tarkkaa ajankohtaa. Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesus syntyi kuningas Herodeksen hallintoaikana, toisin sanoen viimeistään vuonna 4 eaa. 

Luukkaan evankeliumissa sanotaan, että kirjoittautuminen veroluetteloon oli toimitettava Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Tämä taas viittaa vuoteen 7 jaa. 

Vaikka tutkijat eivät ole yksimielisiä, useimmat pitävät vuotta 4 eaa. todennäköisimpänä. 

Raamatussa ei mainita päivämäärää, mutta 300-luvun vaiheilla kristityt alkoivat juhlia Jeesuksen syntymää joulukuussa.  

Rooman keisari Aurelianus teki vuonna 274 roomalaisen mytologian sol-jumalasta valtakunnan pääjumalan ja määräsi Sol invictus -juhlan päivämääräksi 25. joulukuuta. 

Kristityt alkoivat viettää Kristuksen syntymäjuhlaa samana päivänä syrjäyttääkseen muinaisen roomalaisen jumalan palvonnan. 

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: