nb_u11 Pharell

Plagioinnilla voi olla biologiset syyt

Poptähti Pharrell Williams sai tällä viikolla tuomion siitä, että hän oli käyttänyt hitissään osia Marvin Gayen vuonna 1977 tekemästä laulusta. Evoluutiobiologit voivat ehkä selittää musiikkivarkauden syitä.

torstai 12. maaliskuuta 2015 teksti Carsten Nymann

Musiikkimaailmassa on varsin yleistä, että yksi muusikko syyttää toista pienen pätkän, kertosäkeen tai koko laulun varastamisesta.

Kuluneella viikolla yksi tällainen tapaus saatiin päätökseen, kun oikeus totesi, että poptähti Pharrell Williams oli ominut hittiinsä pätkiä legendaarisen Marvin Gayen vuonna 1977 tekemästä Got to give it up -kappaleesta.

Musiikki herättää tunteita kaikkialla

Yleensä asianajajien on vaikeaa todistaa, että musiikki on todellakin varastettua eikä vain sävelletty jonkin toisen kappaleen innottamana. Asian mutkikkuuteen on nyt saatu valaistusta.

Evoluutiobiologian näkökulmasta voidaan sanoa, että musiikki on universaalia.

Toisin sanoen iloinen popkappale herättää ihmisten tanssihalut niin Puolassa kuin Afrikassakin.

Afrikkalaiskansa tykästyi länsimusiikkiin

Saksalainen Thomas Fritz, joka työskenteli tutkijana Max Planck -instituutissa Leipzigissa, soitti modernia länsimaista musiikkia Keski-Afrikassa Kamerunissa elävän eristyneen kansan jäsenille.

Rockin, jatsin ja klassisen musiikin sävelet herättivät mafakansan jäsenissä samoja tunteita kuin lännessäkin, vaikka kansan oma musiikki oli aivan toisenlaista.

Se, että samat sävelet herättävät samoja tunteita eri puolilla maailmaa ja eri kulttuureissa, lisää luonnollisesti riskiä, että muusikko säveltäessään toistaa itseään ja muita.

Musiikki on puhetta

Osa tutkijoista selittää musiikin universaalia luonnetta sillä, että miellyttäviksi koettujen sointukulkujen ja puheessa käytetyn taajuuden välillä on biologinen yhteys:

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: