Harper's Bazar illustration 1870

Miksi jouluna koristellaan kuusi?

Ikivihreä joulupuu muistuttaa talven kylmyyden keskellä siitä, että lämpö ja vihreys palaavat jälleen.

tiistai 30. marraskuuta 2010 teksti Lars Thomas

Jo paljon ennen kuin perheisiin hankittiin joulukuusia tai muita joulupuita, talven kylmimpään ja pimeimpään aikaan oli tapana koristella koteja vihreillä lehvillä. Se muistutti siitä, että talven jälkeen aurinko taas voittaa pimeyden ja maa alkaa viheriöidä. Vihreitä lehviä saatiin ikivihreistä havupuista.

Varsinainen joulupuuperinne on lähtöisin 1400-luvulta. Aloitteentekijänä oli todennäköisesti Martti Luther, joka halusi esitellä protestanttisen vastineen katolisten seimiasetelmille. Joulupuun oli määrä symboloida Raamatussa mainittua Paratiisin puuta.

Ensimmäiset tunnetut kuvaukset joulupuista ovat vuosilta 1441 ja 1442, jolloin Tallinnan ja Riian kauppiaat koristelivat puita ja tanssivat niiden ympärillä. Vain muutamia vuosia myöhemmältä ajalta on säilynyt kertomuksia myös eri puolilla Saksaa olleista joulupuista. Sieltä tapa levisi ensin Eurooppaan ja sitten siirtolaisten mukana Pohjois-Amerikkaan.

Joulupuuperinne on levinnyt myös eteläiselle pallonpuoliskolle, muun muassa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, missä joulua vietetään keskellä kesää. Sinne tuotetaan usein havupuita Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. On olemassa myös puulaji, jonka nimi on Uuden-Seelannin joulupuu, mutta sitä ei käytetä joulukuusen tavoin. Se vain sattuu olemaan sen niminen, koska se kukkii joulun aikaan.

Suomessa joulukuusia oli säätyläiskodeissa jo 1800-luvun lopulla, mutta ne alkoivat yleistyä vasta 1900-luvulla. Erityisesti Suomen ollessa vielä nuori itsenäinen valtio pienistä Suomen lipuista tehdyt nauhat olivat suosittuja koristeita. Vuosikymmeniä sitten ei kaikilla välttämättä ollut varaa omaan kuuseen, vaan kuusta saatettiin ihailla esimerkiksi kansakoulun joulujuhlassa, jota yleisesti kutsuttiinkin kuusijuhlaksi.

Lähteet: Suuri perinnekirja – suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt www.allabouthistory.org: History of the Christmas Tree www.firstchristmastree.com en.wikipedia.org: Christmas Tree

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: