Porno riippuvuus

Pornosta ei voi olla riippuvainen

Tutkijat ovat todenneet, että pornoa katsottaessa aivotoiminta vähenee. Siksi porno ei voi toimia kuin huume, jonka käyttäjät ovat siitä riippuvaisia.

maanantai 21. maaliskuuta 2016 teksti Sarah Stilling Skrivergaard

Huumeriippuvuus ja alkoholismi ovat kaikille tuttuja asioita.

Jos sinun on vaikeaa pysyä erossa netin pornosivustoista, et ainakaan ole riippuvainen pornosta. Laajassa Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa (UCLA) tehdyssä tutkimuksessa on nimittäin todistettu, että moista riippuvuutta ei ole olemassa.

Porno ei ole sama asia kuin huumeet

Tutkijat havaitsivat, että koehenkilöt, jotka sanoivat olevansa riippuvaisia pornosta, eivät reagoineet samalla tavalla kuin huumeista, alkoholista tai uhkapeleistä riippuvaiset ihmiset.

Rohkeista videoista pitävien henkilöiden aivotoiminta nimittäin väheni silloin, kun heidät altistettiin "aineelle" eli pornolle. Normaalisti muiden riippuvuuksien kohdalla henkilön aivotoiminta kuitenkin terästyy siinä vaiheessa, kun ihminen saa oman annoksensa.

Katso pornoa ja mittaa aivotoimintaasi

Koe suoritettiin EEG- eli elektroenkefalografia-laitteella, joka rekisteröi aivojen sähkötoimintaa. 122 koehenkilölle näytettiin seksuaalisia ja ei-seksuaalisia kuvia. Sitten koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän jäsenillä oli vaikeuksia pitää pornonkäyttönsä rajoissa, toisella ryhmällä ei esiintynyt ongelmia.

Tutkimuksen johtopäätös oli se, että niin sanotusti pornosta riippuvaiset henkilöt eivät olleet yhtä herkkiä seksuaalisille kuville kuin huumeiden käyttäjät ovat omalle aineelleen. Aiemmissa tutkimuksissa on nimittäin todettu, että kokaiiniriippuvaiset reagoivat voimakkaasti, kun heille näytetään kuvia kokaiinista. Tutkimuksesta kertoi neurologi Nicole Prause Huffington Post -lehdelle. Prause oli mukana tutkimuksessa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: