Nauru viesti turvallisuudesta

Mistä juontuu ihmisten tapa nauraa varsinkin silloin, kun koolla on suuri joukko tuttuja?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Ihmiselle on kehittynyt sosiaalisen kanssakäymisen osaksi ilon ulkoiset merkit hymy ja nauru. Hymyileminen ja nauru ilmaisevat muille ihmisille hyvää oloa, hyväksyntää ja ystävyyttä. Ihmisen varhaisessa kehitysvaiheessa vieraan ihmisen kohtaaminen saattoi usein merkitä vaaraa ja oli siksi pelottavaa. Hymyileminen tai nauraminen lieneekin syntynyt eräänlaiseksi viestiksi toisille ihmisille siitä, että naurajalla ei ole pahoja aikeita. Kun ihmiset alkoivat muodostaa erilaisia ryhmiä, ryhmän jäsenet viestivät naurulla toisilleen, että heitä ei tarvitse pelätä: naurava ihminen tuskin hyökkää kimppuun. Ehkäpä juuri siksi tutussa porukassa on niin helppoa ja mukavaa nauraa. Tämä tulkinta pitää luonnollisesti paikkansa vain silloin, kun ryhmä nauraa yhdessä jollekin asialle. Kulttuurin kehittyessä nauru on saanut myös toisenlaisen merkityksen, sillä itsensä voimakkaammaksi tunteva voi naurullaan osoittaa halveksivansa toista. Yleensä ylimielisen ja halveksivan naurun kuitenkin erottaa varsin helposti aidosta hyväntahtoisesta naurusta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: