vasenkätiset

Kätisyys ratkaisee matemaattiset kykysi

Brittiläisessä tutkimuksessa todettiin, että vasenkätiset selviävät oikeakätisiä paremmin matemaattisista tehtävistä. Ja osa vasenkätisistä on vielä selvästi muita parempia.

torstai 12. toukokuuta 2016 teksti Karine Kirkebæk

Sakset ja tölkinavaaja voivat olla vasenkätisille kovia haasteita.

Kätisyydellä on muutakin merkitystä: laajassa brittitutkimuksessa todetaan, että ihmisen kätisyyden ja hänen matemaattisten kykyjensä välillä vallitsee selvä yhteys.

Vasenkätiset teinipojat lyövät kaikki

Tutkimuksen johtaja Liverpoolin yliopiston psykologi Giovanni Sala toteaa, että tutkimuksessa voitiin osoittaa ”pieni, mutta kuitenkin merkittävä yhteys henkilön kätisyyden ja matemaattisten taitojen välillä”.

Tutkimuksessa parhaiten pärjäsivät vasenkätiset teinipojat. He olivat selvästi taitavampia kuin samanikäiset oikeakätiset.

Kätisyyden asteissa todettiin kuitenkin eroja, sillä sekä pojat että tytöt, jotka olivat erittäin voimakkaasti joko vasen- tai oikeakätisiä, menestyivät kokeissa muita heikommin.

2 300 oppilasta testattiin

Tutkimuksessa testattiin 2 300 italialaista 6–17-vuotiasta koululaista.

Jokaisen oppilaan kätisyyden aste määriteltiin Edinburgh Handedness Inventory -testin avulla. Testi selvittää, onko henkilö hallitsevasti oikea- tai vasenkätinen, molempikätinen eli ambidekstra (henkilö, joka ei suosi kumpaakaan kättä) tai jotain siltä väliltä.

Voit testata kätisyytesi täällä.

Matemaattiset kyvyt testattiin

Tutkimuksessa koululaisten piti suoriutua matemaattisista tehtävistä, joiden joukossa oli niin yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuja kuin myös ongelmanratkaisuun liittyviä tehtäviä.

Tutkijat ottivat huomioon myös muita tekijöitä, kuten iän ja sukupuolen. He totesivat, että oppilaiden suosikkikäsi selitti 5–10-prosenttisesti erot matematiikkatesteissä.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: