Walking the plank

Häpeä esti omavaltaisuutta

torstai 12. toukokuuta 2011 teksti Klaus Wilhelm

Evoluutioantropologit ovat pitkälti yksimielisiä siitä, että häveliäisyyden ja häpeän tunteet paransivat ihmisten kykyä toimia yhdessä. ”Jokainen ihminen maapallolla tuntee häpeää”, toteaa saksalaisen Kielin yliopiston evoluutiohistorian tutkija Jörg Wettlaufer. Sen sijaan se, mitä pidetään häpeällisenä, riippuu kulttuurista.

Ihminen, joka tietää rikkovansa sovinnaisuussääntöjä, häpeää automaattisesti. Kaikki yrittävätkin välttää tilanteita, joissa alkaa hävettää. Punastumisreaktio, joka on häpeän tunteen fyysinen ilmentymä, on Wettlauferin mukaan myönteinen merkki siitä, että ihminen kokee kuuluvansa joukkoon.

Jalkapuu lujitti yhteisöllisyyttä

Saksalaistutkija on löytänyt historiallisista lähteistä todisteita siitä, että entisaikojen niin sanotuilla häpeärangaistuksilla pyrittiin vahvistamaan yhteisöllisyyden tunnetta. Esimerkiksi jalkapuu otettiin käyttöön Euroopassa 1100-luvun puolivälissä eli samoihin aikoihin, kun monista kylistä ja kaupungeista alkoi kehittyä toden teolla kauppa- ja markkinapaikkoja.

– Aluksi häpeärangaistuksilla ohjattiin selvästi sosiaalista elämää, Wettlaufer sanoo. Kaupankäynti edellytti osapuolten välistä luottamusta. Jos leipä ei ollut sellainen kuin kauppias väitti sen olevan, asiakas tunsi tulleeksi petetyksi. Petos taas oli rikos, josta kuului saada rangaistus. Kauppiasta tai leipuria voitiin ojentaa julkisella nöyryytyksellä, kuten sitomalla hänet torin keskelle sijoitettuun kaakinpuuhun eli häpeäpaaluun. Tällä rangaistusmuodolla oli myös varoittava ja rikkomuksia ehkäisevä tarkoitus.

Vapausrangaistukset yleistyivät vasta 1400- ja 1500-luvuilla. Vaaralliset rikolliset haluttiin erottaa yhteisöstä, joko vangitsemalla tai karkottamalla.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: