Aaltoilua stadionin lehtereillä

Katson mielelläni television urheiluohjelmia. Niissä näytetään usein ihmisaaltoja, jotka kiertävät ympäri katsomoa. Paljonko väkeä tarvitaan aallon saamiseen liikkeelle?

tiistai 1. syyskuuta 2009

Asiaa on tutkittu Budapestin yliopistossa Unkarissa. Tamás Vicsek on kollegoineen selvittänyt katsomossa syntyvän aaltoliikkeen, ns. meksikolaisen aallon eli la olan, dynamiikkaa. He videoivat suurten stadioneiden katsomoissa syntyneitä ihmisaaltoja. Kuva-aineistoa analysoimalla he saivat selville, että aallon voi saada liikkeelle jo 25–35 ihmistä. Tämän ”kriittisen massan” noustessa nopeasti pystyyn ja kohottaessa kätensä pään yläpuolelle liike saattaa temmata mukaan viereiset katsojat, jolloin aalto lähtee kiertämään katsomoa. Tutkimusten mukaan aalto etenee useimmiten myötäpäivään keskimäärin 12 metriä (eli 20 istuinta) sekunnissa. Aallon leveys vaihtelee yleensä 6:sta 12 metriin eli 7:stä 12 istuinriviin. Unkarilaistutkijat aikovat kehittää tutkimustuloksistaan mallin, jota voidaan soveltaa massatilaisuuksien, kuten jalkopallo-ottelujen ja mielenosoitusten, yleisöriskien analysoimiseen. Mallista toivotaan saatavan tietoa esimerkiksi jalkapallohuligaanien väkivaltaisen käyttäytymisen leviämisestä katsomossa.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: