Australialainen Centaur ehti lojua yli 60 vuotta merenpohjassa kahden kilometrin syvyydessä. Japanilaiset suuntasivat torpedonsa alusta kohti 14. päivänä toukokuuta 1943 Brisbanen edustalla. Sairaalalaivassa olleista 332 ihmisestä 64 selvisi hengissä. Aluksen 12 sairaanhoitajasta vain yksi pelastui.
Toisen maailmansodan jälkeen Centauria oli yritetty paikantaa useita kertoja, mutta vasta joulukuussa 2009 yhdysvaltalainen hylynetsijä David Mearns ja hänen asiantuntijansa löysivät aluksen. Hylkyä päästiin kuvaamaan tämän vuoden puolella kauko-ohjauksisella sukellusveneellä.
David Mearns (vas.) kuvasi hylkyä kauko-ohjauksisella sukellusveneellä.
Alus on yhä yhtenä kappaleena, mutta torpedot olivat tehneet siihen reikiä. Jopa kylkiin maalatut suuret punaiset ristit, sairaalalaivan tunnukset, olivat yhä näkyvissä. Samoin erottui myös luku 47, joka osoittaa, että kyseessä on juuri Centaurina tunnettu alus: Australian Hospital Ship 47.
Hylyn vieressä kahden kilometrin syvyydessä lojui sairaalasänkyjä.
Centaurin hylyn nyt löydyttyä historioitsijat toivovat, että myös turman tapahtumien kulku selviää. Australialaiset ovat sitä mieltä, että japanilaiset laukaisivat torpedot varoittamatta sairaala-alukseen, jonka kyljissä loistivat punaiset ristit. Japanin virallisen kannan mukaan ei ole varmuutta siitä, tiesikö I-177-sukellusveneen komentaja ennen laukaisukäskyään, että kyseessä oli sairaalalaiva.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.