Osa 2: Vuoren valloittajat

Olento, joka tuli ontuen alas rinnettä illansuussa 26. toukokuuta 1953, näytti lumimieheltä. Muutaman metrin päässä hänen takanaan seurasi toinen jäykästi liikkuva, jään peittämä hahmo. Suuri reppu selässään, happinaamari kasvoillaan ja jäätyneet hiukset joka suuntaan sojottaen miehet astelivat hiljaisuuden vallitessa.

Edmund Hillary ja George Lowe olivat tulleet miehiä vastaan. Kun Tenzing Norgay toi viluisille miehille kuumaa keittoa, elämä alkoi vähitellen palata heidän kohmeisiin jäseniinsä. Kiitollisina Charles Evans ja Tom Bourdillon antoivat toisten johdattaa heidät telttaan. Kului vielä tovi, ennen kuin miehet kykenivat kertomaan kokemuksistaan.

Vain 90 korkeusmetrin päässä huipusta

Vuorikiipeilijät eivät olleet päässeet Everestin huipulle, mutta he olivat olleet todella lähellä. Lähempänä kuin kukaan muu. Vain 90 korkeusmetriä oli erottanut heidät tavoitellusta huipusta.

Aluksi nousu oli sujunut hyvin, mutta sitten matkaa ei voitu jatkaa aamusumun ja voimakkaan lumipyryn vuoksi. Everestin eteläisellä huipulla, South Summitilla, miesten piti tehdä raskas päätös. He kääntyivät takaisin. Heidän arvionsa mukaan huipulle nousuun ja paluumatkaan olisi kulunut vielä viisi tuntia. Heidän happivarastonsa ja voimansa olivat kuitenkin loppumassa. Kun myös pimeän tulo uhkasi, pettymys oli pakko niellä.

Raskaalla retkellään kuolemanvaaraan joutuneet miehet olivat leiriin päästyään uupuneita ja kylmissään. Silti he olivat heti valmiita kertomaan kokemuksistaan Everestin ylärinteessä kahdelle toverilleen, joiden oli seuraavana määrä yrittää vuoren valloitusta. Tehtävään oli valittu uusiseelantilainen mehiläistenhoitaja Edmund Hillary ja Himalajan rinteillä kasvanut šerpa, Tenzing Norgay.

Aiemmat retkikunnat olivat yrittäneet Everestin valloitusta vuoren pohjoispuolelta Tiibetistä käsin. 1800-luvun puolivälistä alkaen ulkomaalaisilta suljettu Nepal oli kuitenkin nyt avannut rajojaan, ja nousu Tiibetin puolelta oli alueen poliittisen tilanteen vuoksi mahdotonta. Niinpä vuoden 1953 retkikunta, jota johti John Hunt, aloitti maailman katolle kapuamisen etelästä Nepalin puolelta.

Huhtikuussa 1953 järjestyksessä yhdeksäs brittiläinen Everest-retkikunta oli saapunut vuoren juurella sijaitsevan Khumbun jäävirran luo. Mukana oli noin 350 šerpakantajaa. Retkikunta pystytti leirin talonkokoisten jäälohkareiden katveeseen. Armeijassa upseerina palvellut Hunt piti kunnia-asianaan, että tällä kertaa vihollinen, siis Everest, kohtaa voittajansa. Ranskalaiset olivat nimittäin saaneet luvan kiivetä Everestille vuonna 1954 ja sveitsiläiset vuonna 1955, joten heillä oli melkoiset paineet.

20 kilon kantamukset

Huntin alkuperäisen suunnitelman mukaan huipulle piti päästä South Colilla sijaitsevasta leiristä 8, mutta Evansin ja Bourdillonin epäonnistuneen yrityksen jälkeen oli selvää, että toinen nousu piti aloittaa vieläkin ylempää. Toukokuun 28. päivänä 1953 Hillary ja Tenzing olivat valmiita nousemaan sinne, minne yhdeksäs leiri oli suunniteltu. Kolmen miehen ryhmä lähti jo edeltä kantamaan tarvikkeita, telttaa ja happilaitteita. Perässä tulevilla Hillaryllä ja Tenzingillä oli yli 20 kilon kantamukset.