1800-luvulla eri puolilla Intiaa toistui sama näky: univormuihin pukeutuneet miehet kuljettivat hiessä päin isoja ja raskaita laitteita jokien yli ja vuorten rinteille. Välineet olivat noin puolen tonnin painoisia teodoliitteja, kääntyvällä kaukoputkella varustettuja kulmanmittauslaitteita. Niillä mitattiin etäällä sijaitsevien kohteiden välisiä pysty- ja vaakakulmia. Kalustoa oli liikkeellä runsaasti, sillä britit olivat päättäneet kartoittaa Intian pinnanmuodot.
Maanmittaustoimituksia tehtiin myös Intian niemimaan Tiibetin ylängöstä erottavassa Himalajan vuoristossa. Siellä määritettiin Kanchenjungan korkeus, sillä sen arveltiin olevan maapallon korkein vuori. Sen takana erottui kuitenkin toinen korkea huippu, johon alettiin viitata nimityksellä Peak B. Vasta vuosia kestäneiden tutkimusten jälkeen voitiin vuonna 1852 todeta, että 8 598 metriä korkea Kanchenjunga kuului Himalajan massiivisimpiin vuoriin ja että Peak B oli sitä korkeampi. Peak B:n korkeudeksi saatiin tuolloin 8 839,8 metriä.
Peak B:n nimi muutettiin vuonna 1865 Mount Everestiksi Intian pinnanmuotojen selvittämistä johtaneen walesilaisen maantieteilijän George Everestin mukaan. 1950-luvulla maapallon korkeimman vuoren korkeudeksi määritettiin 8 848 metriä, mutta nykyaikaiset mittausmenetelmät ovat antaneet asiasta toisenlaistakin tietoa. Vuonna 2005 tehdyn kiinalaistutkimuksen mukaan Everestin korkein kohta sijaitsee 8 844,43 metriä merenpinnan yläpuolella.
Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.
Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!