Tutankhamon – Suurmiehen irvikuva

Maailmanhistorian kuuluisimman faraon vahvuus oli pelkkää ulko­kuorta. Hänen heikkoutensa paljastui, kun egyptiläiset ja saksalaiset tutkijat selvittivät, millainen mies raskaan kultanaamion taakse oikein kätkeytyi. Runsaat 3 300 vuotta sitten Egyptiä hallinneen Tutankhamonin ruumiista otettiin ensimmäistä kertaa dna:ta, jota sitten verrattiin 15 muun kuninkaallisen muumion vastaaviin näytteisiin.

Nyky­aikainen oikeuslääketieteellinen tutkimus antoi uutta tietoa sekä nuorena kuolleen faraon kuolemansyystä että hänen lähisuvustaan. Analyysien mukaan Tutankhamonin olemus oli kaikkea muuta kuin jumalaisen voimakas. Hän oli sukusiitoksen heikentämä ihmisraunio, joka ei päässyt kunnolla liikkumaan ja kärsi perinnöllisistä sairauksista – mitä todennäköisimmin juuri siksi, että hänen isänsä ja äitinsä olivat sisarukset.

Tutkimus todisti arvelut väkivaltaisesta kuolemasta vääräksi

Tutkijaryhmä löysi Tutankhamonin jäännöksistä myös malaria­loisen geenejä. Löytö toi uutta valoa vain noin 19-vuotiaana henkensä heittäneen hallitsijan kuolemaan. Sille on vuosien varrella esitetty toinen toistaan huimempia selityksiä. Suosittu oletus on ollut väkivaltainen loppu. Tutankhamon näyttää kuitenkin menehtyneen sairauksiensa murtamana. Malariaa ja vähän ennen kuolemaa saatua reisiluunmurtumaa hän ei enää kestänyt.

– Pitkään on uskottu, että Tutankhamon tapettiin. Näinhän asia on esitetty niin kirjoissa kuin elokuvissakin. Nyt keskustelulle on pantu piste, sanoo Egyptin valtion pääarkeologi Zahi Hawass.

Kansainvälinen hanke on ollut tärkeä virstanpylväs egyptologian alalla. Egyptin viranomaiset sallivat ensimmäisen kerran soveltaa modernin geenitekniikan menetelmiä kuninkaallisten muumioiden tutkimukseen. Päätös on laskenut perustan aivan uudelle tieteenhaaralle, molekyyliegypto­logialle.

Hawass pitää tapausta käänteentekevänä: – Tästä alkaa kokonaan uusi ajanjakso.