Tutankhamon oli viaton

Vaikka Tutankhamon on yksi kuuluisimpia faraoita, maine perustuu lähinnä hänen hautansa esineistöön eikä suinkaan hänen saavutuksiinsa. Ilmeisesti hänellä ei ollut mitään tekemistä Zananza-jutunkaan kanssa.

Giradon/Bridgeman

Miten Tutankhamon liittyy Zananza-juttuun?
Muutamat tutkijat uskovat, että Tutankhamon oli se farao, jonka leski kirjoitti kirjeen heettiläisten hallitsijalle. Suurin osa todisteista viittaa kuitenkin siihen, että vainaja ja leski olisivat olleet Ekhnaton ja Nefertiti. Jos tämä pitää paikkansa, Tutankhamonilla ei ollut osaa eikä arpaa vehkeilyssä, joka tapahtui kauan ennen hänen hallintokauttaan.

Kuka Tutankhamon oli?
Tutankhamon oli farao Ekhnatonin ja tuntemattoman sivuvaimon poika. Isänsä kuoleman ja Nefertitin katoamisen jäkleen hän nousi valtaistuimelle vain yhdeksän vuoden ikäisenä. Hän otti puolisokseen sisarpuolensa Ankhsenamonin, jonka kanssa hän ilmeisesti sai ainakin kaksi lasta. Tyttövauvat kuitenkin syntyivät kuolleena. Tutankhamon kuoli vain 19-vuotiaana eikä ehtinyt saada nimeään historiaan suurista saavutuksista. Hänet tunnetaankin parhaiten rikkaasti varustellusta haudastaan ja kultaisesta kuolinnaamiostaan.

Dahamunzun arvoitus

Tieteen Kuvalehden numerossa 3/2011 on artikkeli muinaiseen Egyptiin sijoittuvasta vehkeilystä.

Heettiläisten hallitsijalle Šuppiluliumalle osoitettiin kirje, joka oli varustettu egyptin kuningatar-sanaan viittaavalla Dahamunzu-allekirjoituksella. Siinä häneltä pyydetään poikaa miehensä menettäneen kuningattaren uudeksi puolisoksi. Pojasta tulisi siis farao. Kuka kirjoitti kirjeen?

Teemasivut esittelevät henkilöitä, joilla saattoi olla sormensa pelissä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.