Naimakaupat vaativat ryöstösaalista

Mikä sai monet nuoret miehet lähtemään maailmalle Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta runsaat tuhat vuotta sitten? Vaikka tiedetään, että pitkin ja poikin matkustelleet ja kaikkialla pahaa verta ja pelkoa herät­täneet viikingit eivät olleet liikkeellä hyvän­tahdonlähettiläinä, heitä ei ole voitu pitää myöskään tavallisina rikollisina.

He osallistuivat sota- ja tutki­musretkiin varmas­ti eri syistä, mutta uuden brittiteorian mukaan kannustimena oli mahdollisuus hankkia omaisuus, joka takasi hyvät naimakaupat kotipuolessa.

Cambridgen yliopiston yhteydessä toimivan McDonaldin arkeologisen tutkimuskeskuksen varajohtaja James Barrett selittää viikinkien ryöstelyvimman pohjoisgermaanien yhteiskunnan vääristyneellä väestörakenteella. Jo ennen viikinkiajan alkamista 700- ja 800-lukujen vaihteessa Skandinaviassa oli huomattava epäsuhta nuorten miesten ja naisten määrän välillä.

Koska avioliitto­ikäisistä naisista oli pulaa, miehen oli vaikea löytää itselleen puolisoa – ellei sitten ollut niin rikas tai muuten mahtava, että oli yhteisön halutuin poikamies.

Barrettin mukaan arvokkaat ryöstösaaliit, joihin kuului kultaa ja jalokiviä, päätyivät morsiuslunnaiksi. Mies ei siis päässyt naimisiin maksamatta vaimostaan tämän suvulle sievoista summaa.

Avioliitto paransi miehen asemaa

Koska etenkin mahtisuvuissa oli melko vähän sopivanikäisiä naimattomia naisia, miehillä, jotka pyrkivät hyvällä naimakaupalla nostamaan statustaan, piti olla yllin kyllin maallista mammonaa.

– Asia vaikuttaa kovin yksinkertaiselta, melkeinpä itsestään selvältä. Ryöstely johtui avioliiton ja oman kodin tavoittelusta. Jotta miestä ruvettaisiin pitämään täysiverisenä soturina ja siten yläluokan jäsenenä, hänen oli perustettava perhe, Barrett selittää viikinkiperinteitä.

Skandinaviasta alettiin tehdä pitkiä ja vaarallisia retkiä eri ilmansuuntiin 700-luvun loppupuolella. Seuraavien vajaan 300 vuoden aikana viikingit opittiin tuntemaan eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa joko röyhkeinä tunkeilijoina tai hyödyllisinä kauppakumppaneina. Vaikka nykyään puhutaan usein Ruotsin, Norjan ja Tanskan viikingeistä, tällaista jakoa ei tuolloin ollut olemassa.

Luostareista viikingit saivat helposti runsaita ryöstösaaliita.

Skandinaavit jakau­tuivat kuitenkin itäisiin, läntisiin ja eteläisiin heimoihin.

Siitä huolimatta, että ”erimaalaisia” viikinkejä yhdistivät muun muassa kieli ja tarusto, heillä ei ollut yhtenäistä valtiota tai edes valtakuntaa. Keskenään kilpailevia johtajia oli useita – pienemmistä päälliköistä puhumattakaan. Viikinkikulttuuria tuntemattomista tuntui silti varmasti siltä, että kyse oli yhdestä ja samasta kansasta.

Pohjoisgermaanit olivat valtansa huipulla vuosien 1028 ja 1035 välisenä aikana, jolloin Knuut Suuri hallitsi Tanskan ja Etelä-Ruotsin lisäksi Norjaa ja Englantia. He eivät Barrettin mukaan kasvattaneet poliittista mahtia yksistään sotilaallisista syistä, vaan valtapyrkimyksillä oli myös sosiaalinen motiivi. Barrett uskoo viikinkien kärsineen siitä, että myöhäisrautakaudella heidän kulttuurissaan tytön syntymä ei ollut yhtä toivottava kuin pojan. Siksi tyttövauvoja tapettiin.

– Vaikka valikoiva lapsenmurha tuntuu vastenmieliseltä ilmiöltä, sitä on esiintynyt eri aikoina eri paikoissa. On syytä muistaa, että viikinkiaika oli levotonta ja että poikia tarvittiin sotilaiksi. Tapa sai sukupuolijakauman vinoutumaan ja johti kovaan kilpailuun vaimoista, Barrett selventää tilannetta. Kun viikinkiyhteisöjen väestörakenne oli vääristynyt siinä määrin, että avioliittoikäisillä naisilla oli todellakin mistä valita, useimmilla miehillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä niin sanotusti ansaitsemaan kannuksiaan.

Arkeologiset löydöt tukevat Barrettin esittämiä oletuksia, sillä ne paljastavat ainakin osan ryöstösaaliista päätyneen naisten haltuun. Viikinkiaikana naiset saattoivat saada hautalahjaksi esimerkiksi koruja, jotka olivat kylläkin skandinaavien itsensä tekemiä mutta joiden raaka-aine oli saatu muualta ryöstetyistä jalometalliesineistä. Barrettin mukaan miehet antoivat tällaisia aarteita häiden jälkeen vaimolleen huomenlahjoina tai puolison suvulle morsiuslunnaina.