Mocheintiaanien sairailla miehillä komeat haudat

Hautojen koristelu todistaa inkoja edeltäneen korkeakulttuurin vauraudesta

Perun rannikolla eli 100–800-luvuilla mochekansa, jonka kulttuuri oli yhtä kehittynyt kuin yli tuhat vuotta myöhemmin syntynyt inkakulttuuri. Mochekulttuurista tunnetaan erityisesti keramiikka-, metalli- ja tekstiilitaide-esineet, joilla koristeltiin mm. yläluokan jäsenten hautoja.
Arkeologi Christopher Donnanin johtama perulais-yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on löytänyt Sipánin alueelta kolme ryöstäjiltä säästynyttä 1500 vuotta vanhaa hautaa. Haudat sijaitsivat 35 metriä korkeassa savitiilipyramidissa, ja niissä lepäsivät kolmen nuoren miehet ruumiit. Vainajat ovat ilmeisesti olleet yhteisönsä silmäätekeviä, sillä hautojen koristelussa ei ole kitsasteltu. Hautojen perusteella mocheyhteisön yläluokka oli varsin varakasta. Näyttävin löytö oli kullasta ja kuparista tehty kuolinnaamio. Lisäksi haudoissa oli runsaasti kullasta, kuparista ja savesta tehtyjä veistoksia sekä kultakoristeisia keihäänkärkiä, nuijia ja kilpiä. Hautalöydön tekee mielenkiintoiseksi sekin, että vainajat ovat todennäköisesti kärsineet ns. Marfanin oireyhtymästä, jonka seurauksensa heidän raajansa ovat poikkeuksellisen pitkät. Tutkijoiden mukaan mocheintiaanien keskipituus oli 147–168 cm, mutta haudoista löydetyt vainajat olivat 175–182 cm pitkiä. Sairaus on myös voinut olla syynä vainajien kuolemaan jo 22 vuoden iässä.
Mochekulttuurin hiipumisen syytä ei tarkkaan tiedetä. Selitykseksi on esitetty ilmastomuutoksia, valtakunnan sisäisiä ristiriitoja ja voimakkaampien naapurikansojen laajentumispyrkimyksiä.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.