Keisarin aarre löytyi Roomasta

Maxentiuksen kruununkalleudet olivat piilossa Colosseumin lähellä

Roomassa on ensimmäisen
kerran löydetty esineitä, jotka arkeologien mukaan kuuluivat keisari Maxentiuksen kruununkalleuksiin. Aarteet kätkettiin vihollisilta sen jälkeen, kun Maxentiuksen valtakausi päättyi vuonna 312.
Colosseumin lähellä Palatium-kukkulalla tehdyissä kaivauksissa löydettiin kolme työntökeihästä ja neljä heittokeihästä. Lisäksi kaivettiin esiin useita esineitä, joita tutkijat uskovat keisarin käyttäneen esiintyessään julkisuudessa: monta erityyppistä lippua, valtikka, johon on kaiverrettu taidokas kukkakoriste, valtakunnanomena sekä ilmeisesti maapalloa symboloivia värillisiä lasikuulia. Yleensä vastaavissa kaivauksissa löydetään vain palasia ja sirpaleita, mutta monet Maxentiuksen kalleuksista olivat joko täysin ehjiä tai ainakin yllättävän hyvin säilyneitä. Esineet oli kiedottu silkkiin ja pellavaan, pakattu puulaatikoihin ja kaivettu maahan senaikaiseen pyhään paikkaan. Esineet on nyt entistetty ja analysoitu. Löytöpaikan syvyyden perusteella asiantuntijat ovat ajoittaneet niiden tekoajankohdaksi 300-luvun alun. Kaivaustyötä johtaneen professori Clementina Panellan mukaan esineet on valmistettu hyvin taitavasti ja huolellisesti. Erityisesti valtikka on niin pikkutarkkaa työtä, että se ei olisi voinut kuulua kenellekään keisaria alempiarvoiselle. Panellan arvion mukaan Maxentiuksen uskolliset kannattajat halusivat piilottaa kalleudet siksi, että Maxentiuksen muisto ja maine säilyisivät tämän kuolemankin jälkeen. Maxentius menetti henkensä lokakuussa 312 Rooman pohjoispuolella Mulviuksen sillan taistelussa, kun Konstantinus Suuri kukisti hänen suuren sotajoukkonsa.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.