Renzidongista Itä-Kiinasta on löytynyt kallionkieleke, joka todennäköisesti takasi elannon lähistöllä asuneille alkuihmisille 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Saaliseläimet ajettiin kallionkielekkeeltä alas, ja alhaalla odottaneet ihmiset viimeistelivät teuraan ja paloittelivat lihat. Parhaat palat pantiin talteen varastoon. Kiinalaiset paleontologit ovat sitä mieltä, että kyseessä on Homo erectus -lajin edustajien muinainen muonavarasto. Jos asia on näin, alueella eli Homo erectus -yhteisö yli 400 000 vuotta aikaisemmin kuin tähän asti on uskottu.
Tutkijat ovat löytäneet kallionkielekkeen alta noin 3000 luuta, jotka ovat peräisin 60 eri lajin eläimeltä. Löydettyjen fossiilien joukossa on mm. tapiirin ja norsumaisen mastodontin luurangot. Lisäksi alueelta on löydetty noin 50 luu- ja kiviesinettä, joiden tutkijat uskovat olevan saaliiden paloitteluun käytettyjä työkaluja. Esineistä on vaikeaa päätellä, onlivatko ne muotoiltu työkaluiksi vai olivatko ne sopivan muotoisia luonnostaan, sillä Homo erectuksen käyttämä tekniikka oli varsin primitiivistä.
Kiinalaisten paleantropologien mukaan Rendongzin löytö vahvistaa käsitystä, jonka mukaan Homo erectus kehittyi suunnilleen samanaikaisesti Afrikassa ja Aasiassa.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.