Esihistoriallista kuvataidetta

Ranskalaisluolan seinissä 28 000 vuotta vanhoja piirustuksia

Nykyisen Länsi-Ranskan alueella eli 25 000–28 000 vuotta sitten ihmisiä, joilla on silmää kuvataiteelle ja joutilasta aikaa toteuttaa taiteellisia intohimojaan. Tutkijoiden mukaan luolasta Dordognen laaksosta läheltä Cussacin kylää löydetyt seiniin kaiverretut piirrokset ovat maailman merkittävimpiä tunnettuja esihistoriallisia taideteoksia. Samalta alueelta on aikaisemmin löydetty paleoliittisen ajan luolataiteen helmiä: mm. kuuluisa Lascaux’n luola sijaitsee Dordognen laaksossa. Nyt julkistetut luolapiirrokset ovat asiantuntijoiden mukaan vähintään samantasoisia kuin Lascaux’n 18 000 vuotta vanhat maalaukset. Cussacin luola on noin 900 metriä pitkä, 15 metriä leveä ja 10–12 metriä korkea. Luolan seiniin on kaiverrettu mm. mammutteja, lintuja, hevosia ja sarvikuonoja. Yhdessä piirroskokonaisuudessa on nelisenkymmentä eri eläinhahmoa. Eläinten lisäksi seinien koristeena on myös ihmishahmoja ja mielikuvituseläimiä, kuten hevosenpäinen biisoni ja pitkäkuonoisia hirviöitä suu ammollaan.
Suuri osa ihmishahmoista esittää reheviä alastomia naisia sivulta kuvattuna. Tutkijoiden arvio luolapiirrosten iästä perustuu osittain juuri runsaspovisiin ja pyöreätakamuksisiin naishahmoihin, sillä nuoremmassa luolataiteessa kuvatut naiset ovat yleensä hoikempia. Tarkka ikä selvitetään radiohiiliajoituksella.
Tähän mennessä luolasta on löydetty yli sata piirrosta ja tutkimusten edetessä niitä uskotaan löytyvän vielä paljon lisää. Luolan kaivaukset etenevät melko hitaasti, sillä lattia on pehmeää savea ja kalkkikiviseinät murenevat helposti. Piirrokset ovat herkkiä lämpötilan muutoksille. Luolassa työskennellään pienissä ryhmissä, koska suuren ihmisjoukon ruumiinlämpö voisi vahingoittaa piirroksia. Työskentelyolosuhteita heikentää myös luolan huono ilma: vähintään kolmen tunnin välein arkeologien on pidettävä ”hengitystauko” luolan ulkopuolella. Luolasta on löydetty myös ihmisen luurankoja. Vielä ei tosin tiedetä, ovatko luut samalta ajalta kuin piirrokset. Piirroksin koristelluista luolista ei ole aiemmin löydetty hautoja. Cussacin luola on julistettu suojelukohteeksi, johon yleisöllä ei ole pääsyä. Piirroksista tehdään kuitenkin jäljennöksiä yleisölle esiteltäviksi.

Miten sydäntaudit saadaan laskuun?

Uusi lehti: Tutkijat ja lääkärit etsivät yhä uusia keinoja taistella sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lue lisää numerosta 3.

Ilmainen näytelehti

Tilaus : Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Tilaus : Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Videoita tieteestä

Päätoimittaja on poiminut netistä mielenkiintoisia esityksiä tieteestä. Tutustu valikoituihin otoksiin!

Gallup