Gregory Andersonin ja K. David Harrisonin johtama lingvistiryhmä löysi Intian koilliskolkassa sijaitsevan Arunachal Pradeshin osavaltion kielioloja selvittäessään kielen, jota ei ole aiemmin tutkittu. Sen puhujiin törmättiin, kun kielitieteilijät liikkuivat kahta alueen ennestään tunnettua kieltä käyttävien ihmisten parissa. He panivat merkille, että osa asukkaista puhui täysin eri tavalla kuin muut.
Kun asiaan perehdyttiin, selvisi, että kyse oli niin äännejärjestelmältään, sanastoltaan kuin rakenteeltaankin seudun muista kielistä poikkeavasta koron kielestä. Intialaisten ja yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan erot ovat yhtä suuria kuin vaikkapa englannin ja japanin välillä. Silti seudun muiden kielten puhujat ovat tottuneet pitämään koroa oman äidinkielensä murteena.
Tiibetiläis-burmalaisiin kieliin kuuluvan koron alkuperästä tiedetään vielä vähän mitään varmaa. On mahdollista, että sen kehittymiseen liittyy tavalla tai toisella Koillis-Intiassa muinoin käyty orjakauppa. Koron puhujia on arvioitu olevan alle 800.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.