Tunnetaanko joulu kaikkialla?

Missä päin maailmaa vietetään joulua? Mitä vastaavia juhlia muilla on?

Kiinalaista uuttavuotta juhlistetaan lohikäärmetanssilla.
istockphoto.com
Kiinalaista uuttavuotta juhlistetaan lohikäärmetanssilla.

Joulu on läntisen maailman suurin juhla. Miljoonille ihmisille, etenkin Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, se on talven ehdoton kohokohta. Joulun merkitys tosin voi perustua eri syihin: uskontoon, perheen kanssa yhdessäoloon, ylimääräisiin vapaapäiviin tai vain lahjojen saantiin.

Kristillisenä juhlana joulua vietetään kunkin alueen omien perinteiden mukaisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa sekä joissakin Afrikan ja Aasian osissa.

Joulu ei silti ole maailmanlaajuinen ilmiö. Joka puolella maapalloa elää miljoonia ihmisiä, joille joululla ei ole mitään merkitystä. Esimerkiksi islamilaisessa maailmassa sitä ei vietetä.

Joissakin maissa ja uskonnollisissa yhteisöissä vietetään vuoden lopussa joulun sijasta muita juhlapäiviä.

Juutalaisten suuri juhla on hanukka, jota vietetään 200-luvulla eaa. tapahtuneen Jerusalemin temppelin vihkimisen muistoksi. Hanukan ajankohta vaihtelee marraskuun lopun ja joulukuun lopun välillä.

Kiinassa joulua viettävät ainoastaan kristityt, joita tässä valtavassa maassa on vain pieni vähemmistö. Enemmistölle tärkein juhla on kiinalainen uusivuosi, joka ajoittuu tammikuun loppuun tai helmikuun alkuun.

Lähteet:
www.the-north-pole.com
en.wikipedia.org: Christmas
www.soundvision.com

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.