Miksi joulu on 24.–25. joulukuuta?

Syntyikö Jeesus jouluna?

Jeesuksen syntymä on perinteisesti yhdistetty jouluun. Syntymäpäivän oikeasta ajankohdasta vallitsee kuitenkin ristiriitaisia käsityksiä.
istockphoto.com
Jeesuksen syntymä on perinteisesti yhdistetty jouluun. Syntymäpäivän oikeasta ajankohdasta vallitsee kuitenkin ristiriitaisia käsityksiä.

Joulu on kristillisessä kirkossa Jeesuksen syntymäjuhla. Vaikka sitä vietetään joulukuun lopussa, ei tiedetä varmasti, milloin Jeesus syntyi.

Osa historioitsijoista on sitä mieltä, että Jeesus syntyi keväällä, ehkä maaliskuussa. Hänen syntymävuotensakaan ei ehkä ollut se, mistä nykyinen ajanlaskumme alkaa. Eri tulkintojen mukaan hän on saattanut syntyä neljä vuotta sitä ennen tai korkeintaan kuusi vuotta sitä myöhemmin – tai jonakin muuna ajankohtana.

Joulunvietossa yhdistyvät kristilliset ja pakanalliset perinteet. Joulukuun 24.–25. päivien vaiheilla on monissa maissa vietetty talven juhlia jo kauan ennen kristinuskon syntyä. Ajankohtahan osuu lähelle talven lyhintä päivää, talvipäivänseisausta, jonka jälkeen päivät taas alkavat pidentyä ja valo voittaa pimeyden.

Esimerkiksi Roomassa vietettiin joulukuun puolessavälissä karnevaalia muistuttavia saturnalia-juhlia maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi. Suomessa taas joulun viettoon on siirtynyt osa syksyisen sadonkorjuujuhlan eli kekrin perinteistä. Tuolloin maatalousyhteisössä oli tapana syödä hyvin, laulaa ja leikkiä. Kaupungistumisen myötä 1800-luvulla kekri hävisi joululle.

Kun kirkkoisät vuoden 300 tienoilla ensimmäisen kerran määrittivät Jeesuksen syntymäpäiväksi 25. joulukuuta, he lienevät tietoisesti sijoittaneet joulun pakanauskontojen suurten juhlapäivien kohdalle. Tällä tavoin kristinuskon oli helpompi kilpailla vanhojen uskontojen kanssa ja saada lisää kannattajia.

Lähteet:
en.wikipedia.org: christmas
Suuri perinnekirja – Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt
Juhlat alkakoot – vuotuisia tapoja ja perinteitä

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.