Mikä on joulutontun alkuperä?
Tonttu oli alun perin harmaanuttuinen, parrakas pikku ukkeli – kodin ja riihen haltija.
- 23.12.2010
- Teksti: Lars Thomas
Tontut eivät aina ole olleet punapukuisia joulupukin apureita, jotka huhkivat hiki hatussa Korvatunturilla joulua valmistelemassa ja käyvät urkkimassa ikkunoiden takana, käyttäytyvätkö lapset kauniisti. Suomalaisessa kansanperinteessä tontuilla on ollut aivan eri tehtäviä.
Joulutontun esi-isä on saanut nimensä sanasta tontti. Kun tontille rakennettiin asumus, tonttu asettui taloksi ja ryhtyi kodin haltijaksi. Tonttu on kuvattu harmaanuttuiseksi, pitkäpartaiseksi pieneksi ukoksi, joka eleli omissa oloissaan. Paitsi itse kodilla myös riihellä, tallilla ja saunalla oli omia haltijatonttujaan.
Tonttuja piti kohdella hyvin, jotta talo menestyisi. Jouluna tonttuja piti muistaa puurolautasella.
Vanhojen perinteiden sekoittuessa uusiin kodin haltijasta tuli joulutonttu, kun joulutontut alkoivat seikkailla 1800-luvun lopun saksalaisissa ja ruotsalaisissa lastenkirjoissa. Joulutontut kotiutuivat myös Suomeen ja ryhtyivät joulupukin apulaisiksi. Pohjoismaisen joulutontun hahmon on luonut pitkälti ruotsalainen taiteilija Jenny Nyström. Nyströmin tonttu oli iloinen ja vikkelä ja hänellä oli punainen piippalakki päässä. Jo 1800-luvun lopulla joulutonttuja alkoi esiintyä suomalaisissakin postikorteissa.
Lähteet:
Mysi Lahtinen: Joulu – sen historia, askareet ja herkut
Juhlat alkakoot – vuotuisia tapoja ja perinteitä
Suuri perinnekirja – suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt
Collection siblings
- Seuraa tieku.fi:n joulukalenteria
- Paljonko joulukuusessa on neulasia?
- Mistä joulupukki on lähtöisin?
- Vietetäänkö avaruudessa joulua?
- Tunnetaanko joulu kaikkialla?
- Miksi jouluna poltetaan kynttilöitä?
- Kuinka nopeasti joulupukin reki kulkee?
- Miksi joulu on 24.–25. joulukuuta?
- Miksi joulupukki kulkee porolla?
- Mikä oli Betlehemin tähti?
- Miksi jouluna syödään hyvin?
- Miksi jouluna annetaan lahjoja?
- Missä joulupukki asuu?
- Mistä joululeivonnaiset ovat peräisin?
- Keitä olivat itämaan tietäjät?
- Mistä glögiperinne juontaa juurensa?
- Miksi jouluna koristellaan kuusi?
- Miten lumi syntyy?
- Mistä Joulusaari on saanut nimensä?
- Miten eläimet selviävät keskitalvesta?
- Missä on maailman korkein joulupuu?
- Miten paljon joulusää vaihtelee?
- Näkeekö joulun avaruudesta?
- Mikä on joulutontun alkuperä?
- Miksi joulu on suosittu juhla?

