Tropiikki sulattaa Antarktista

Syy jään sulamiseen Antarktiksen talven aikana löytyy tuhansien kilometrien päästä sieltä.

Colourbox

Etelämantereen jääpeite on viime vuosikymmeninä kutistunut merkittävästi. Erityisesti Amundseninmerellä Länsi-Antarktiksessa manner­jäästä lohkeaa jäävuoria entistä enemmän.

Hämmästystä on herättänyt se, että sulamista tapahtuu erityisesti Antarktiksen talven aikana. Yhdysvaltalaisen Washingtonin yliopiston ilmatieteilijät löysivät selityksen trooppiselta Tyyneltämereltä.

Tyynenmeren trooppisten alueiden veden lämpötila on noussut nousemistaan 30 viime vuoden ajan. Lämpeneminen on luonut niin sanotun Rossbyn aallon, kaarimaisen suihkuvirtauksen, joka kuljettaa lämmintä ilmaa tuhansien kilometrien päähän Antarktiksen yläpuolelle.

Tutkijat laativat tietokonemallin, joka jäljittelee viime vuosikymmeninä tapahtunutta kehitystä Länsi-Antarktiksessa, missä keskilämpötila on noussut ennätysmäiset 2,4 astetta. Malli saatiin toimimaan vasta, kun siihen sisällytettiin Tyynenmeren keskiosien pintaveden lämpö­tilan muutokset ja niistä seuranneet ilmakehän virtaukset.

Havainto ei tiedä hyvää, sillä Tyynimeri näyttää jatkavan lämpenemistään eli Antarktiksen mannerjää kutistuu edelleen.

Uusi ase viruksia vastaan

Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.

Ilmainen näytelehti

Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Tieteen Kuvalehden uutiskirje

Gallup

ONGELMA: Mitä haluat kertoa?

Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.

National Geographic

Uusia taustakuvia!

Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.

Etsitkö sopivaa syntymäpäivälahjaa?

Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.

Seuraa Avaruusblogia

Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.