Vastakohdan viehkeä tuoksu

Kun nuorenamiehenä rakastuin naiseen, jonka kanssa menin naimisiin, koin hänen hyvän puhtaan ominaishajunsa lemmentuoksuksi. Olen nyt 71-vuotias ja muistan tuon aistivaikutelman kuin eilisen päivän. Onko tällaista rakastumisen tuottamaa tuoksua olemassa? Jos on, mistä se syntyy?

tiistai 1. syyskuuta 2009

On epätodennäköistä, että ihminen alkaisi levittää tavallisesta poikkeavaa hajua rakastuessaan. Silti kuvailemasi kaltainen kokemus on mahdollinen – ja todellinen. Sen syntymiseen vaikuttavat kuitenkin ensisijaisesti psyykkiset eivätkä aineenvaihdunnalliset syyt. Jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen ominaishajunsa, joka perustuu kehon kemiallisiin yhdisteisiin. Rakastuminen voi saada tuntemaan mieltymystä myös rakkauden kohteen ominaishajuun. Etenkin, jos tuoksu koetaan miellyttäväksi fyysisen läheisyyden aikana, kokonaisaistimus saattaa olla hyvin voimakas ja mieleenpainuva. Aivoissa haju ja tilanne yhdistyvät mukavaksi muistoksi, joka ei voimakkuutensa vuoksi haalistu. Onkin ehkä mielekkäämpää kysyä, miksi pidit vaimosi ominaishajua niin viehättävänä. Vastaus saattaa piillä immuunijärjestelmässä, sillä tutkimusten mukaan immuunijärjestelmältään toisistaan eroavat ihmiset mieltyvät helpommin toistensa ominaishajuun. Asiaa on tutkinut Claus Wedekind sveitsiläisestä Bernin yliopistosta. Kokeessa naisia pyydettiin arvioimaan miesten pesemättömien T-paitojen hajua. Naiset kokivat miellyttävimmiksi niiden T-paitojen hajun, joita olivat pitäneet yllään immuunijärjestelmältään heistä itsestään selvimmin poikkeavat miehet. Evoluution näkökulmasta tarkasteltuna tässä on järkeä sikäli, että jälkeläiselle on eduksi, jos hän perii vanhemmiltaan mahdollisimman monenlaisia immuunijärjestelmän rakennuspalikoita. Sananparren mukaankin vastakohdat täydentävät toisiaan.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: