Utroskab

Nuoret eivät hyväksy syrjähyppyjä

Mitä vanhemmasta henkilöstä on kyse, sitä rennommin hän suhtautuu uskottomuuteen. On epäselvää, johtuuko asennoituminen 1960-luvulla tapahtuneesta seksin vapautumisesta vai siitä, että uudet suhteet ja uskottomuus voivat antaa potkua seksielämään.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015 teksti Gorm Palmgren

Uskottomuus ei miellytä nuoria

Vaikka nuoret ovat seksuaalisesti aktiivisempia ja heillä yleisesti ottaen on useampia kumppaneita kuin vanhemmilla ihmisillä, he suhtautuvat varsin tiukkapipoisesti syrjähyppyihin.

Kaksi kolmasosaa nuorista miehistä ilmoittaa, että he eivät hyväksy uskottomuutta. Syrjähypyt häiritsevät vain 50:tä prosenttia näiden miesten isovanhemmista, jotka elivät nuoruuttaan 1960-luvulla.

Naisilla on havaittavissa sama ilmiö, vaikka naiset ovatkin kaikissa ikäryhmissä hieman pidättyväisempiä suhteessa uskottomuuteen.

Hippien vapaa seksi vai ikävystyminen?

On monta teoriaa siitä, miksi nuoret ovat kumppaneilleen uskollisempia kuin heidän vanhempiensa ikäluokka.

Osa tutkijoista uskoo, että vanhempi ikäluokka pitää kiinni hippiaikojen vapaasta seksikäsityksestä, toiset taas ovat sitä mieltä, että mediassa pyörivät kuuluisuuksien lukuisat syrjähypyt suututtavat ihmisiä. Jotkut taas väittävät, että pieni syrjähyppy yksinkertaisesti houkuttaa enemmän hieman vanhempaa ihmistä, joka on ollut pitkään samassa parisuhteessa, kuin nuorta henkilöä.

Uskottomuus on yleistä

Oltiinpa uskottomuudesta sitten mitä mieltä tahansa, syrjähypyt ovat varsin yleisiä.

Yhdysvaltalaistutkimusten mukaan 15–18 prosenttia kaikista miehistä ja naisista on itse asiassa harrastanut syrjähyppyjä. Useimmiten vieraissa käynti osuu yksiin keski-iän kriisin kanssa eli ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella hieman ennen 50-vuotispäivää.

Suurin osa eli 60 prosenttia miehistä ja 53 prosenttia naisista sanoo myös rakastuneensa jonkun toisen kumppaniin ja yrittäneensä rikkoa tämän suhteen voittaakseen rakkauden kohteen itselleen.

Miten SINÄ suhtaudut uskottomuuteen?

Onko flirttailu uskottomuutta? Entä suutelu? Missä raja kulkee? Vertaa oma kantaasi muiden mielipiteisiin Tieteen Kuvalehden seksitestissä.

Lähteet

General Social Survey 2006. National Opinion Research Center at the University of Chicago.

Just How Many Spouses Cheat? Forbes.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: