Ylensyönti lyhentää elämää. Tämän ovat todistaneet niin hiivasienet, sukkulamadot kuin hiiretkin – ja nyt myös kädellisten lahkon edustajat, reesusapinat.
Reesusapina elää vankeudessa keskimäärin 27-vuotiaaksi. Yhdysvaltalaisen Wisconsinin yliopiston tutkijat ovat seuranneet 76 reesusapinan elämää nyt 20 vuoden ajan. Apinoista puolet on saanut syödä mielin määrin. Puolet taas on saanut 30 prosenttia vähemmän energiaa, mutta saman määrän vitamiineja ja hivenaineita. Mielihalujensa mukaan syöneistä 37 prosenttia on jo kuollut. Vähäenergiaisella dieetillä olleiden kuolleisuus on ollut 13 prosenttia.
Pieniruokaiset ovat myös olleet terveempiä. Niiden keskuudessa on esiintynyt puolet vähemmän syöpää ja sydän- ja verisuonitauteja kuin vertailuryhmässä. Yhdelläkään ei ole havaittu diabetesta, kun taas mässäilijöistä sairaus on puhjennut viidellä. Yhdellätoista on sairauden esiaste. Dieetti näkyy myös aivoissa: pieniruokaisilla on enemmän hermokudosta alueilla, jotka liittyvät motoriikkaan, ongelmanratkaisuun ja työmuistiin.
Tieku: Tiesitkö, että yhtä vihkisormusta varten pitää louhia tonnia malmia?
Historianet.fi: Mikä oli aikoinaan maailman suurin purjelaiva?
Tieku: Tilaa Tieteen Kuvalehti, saat BBC:n dvd-sarjan Earth - Power of the Planet.