27.04.2012.
1300-luvulla tappavan epidemian aiheuttaneen bakteerin perimä on saatu kartoitettua. Se ei näytä juuri muuttuneen epidemiaa seuranneina vuosisatoina.
30.03.2012.
Hyppyhämähäkeillä voidaan ehkä torjua malariaa, sillä ne syövät mielellään malariahyttysiä.
26.03.2012.
Australiaistutkijat ovat tartuttaneet hyttysiin bakteerin, joka tuhoaa denguekuumetta aiheuttavan viruksen.
Ikääntyvän keho rapistuu, kun kromosomien kärjet typistyvät ja solut tuhoutuvat. Hiirikokeissa on saatu kromosomien päät taas kasvamaan ja eläinten sisäinen kello käymään taaksepäin.
Ihminen ei tulisi toimeen ilman vereksi kutsuttua nestemäistä kudosta. Sen tehtäviin kuuluu paitsi elimistön eri solujen hapen ja ravinnon tarpeen tyydyttäminen myös kehosta poistettavien kuona-aineiden kuljettaminen, hormonien levittäminen, immuunijärjestelmän tukeminen ja ruumiinlämmön ylläpitäminen. Koska luovutetusta verestä on pulaa, sille etsitään vaihtoehtoja. Keinotekoisen veren lisäksi tutkitaan eri verituotteissa piileviä lääketieteellisiä mahdollisuuksia. Niissä on aineksia esimerkiksi diabeteslääkkeiksi.
Luuranko ei ole vain passiivinen teline, johon lihakset kiinnittyvät. Viime aikoina luiden tehtävistä on saatu mullistavaa tietoa. Luut eivät tyydy säätelemään vain omaa kasvuaan, vaan ne osallistuvat erittämänsä hormonin välityksellä esimerkiksi verensokeria säätelevän haiman toimintaan.
26.12.2011.
Ihmisen genomin kartoitushanke aloitettiin 1990. Tuolloin haluttiin saada selville ihmisen lajiominaisuuksien geneettinen perusta. Vuonna 2010 harvat ja valitut saivat kartoittaa perimänsä. Nyt uskotaan, että 2025 perimäanalyysi on jo rutiinia.
26.12.2011.
I 2009 kortlagde bioingeniøren Stephen Quake fra Stanford University sit genom som en af de første. Det afslørede flere sandsynligheder for alvorlige sygdomme.
26.12.2011.
Kun Alexin ja Noahin perimän analyysissä löytyi haitallinen mutaatio, heidän oireisiinsa löytyi oikea hoito.
26.12.2011.
Jos geenitestissä selviää, että kannat Huntingtonin taudin geenivirhettä, haluatko kertoa tuloksista työnantajallesi ja vakuutusyhtiöllesi?
26.12.2011.
>strong>ONGELMA 4 Perimäanalyysi selvittää sikiön riskin sairastua. Analyysejä on myös arvostelu, sillä niillä voidaan perustella aborttia.
26.12.2011.
Oletko valmis kertomaan tulevalle puolisollesi riskialttiista perintötekijöistäsi?
26.12.2011.
Jos saat selville, että sinulla on vakavan sairauden tautigeeni, jaatko tiedon sisarustesi kanssa? He ovat ehkä perineet saman geenin.
26.12.2011.
Oletko valmis kartoittamaan perimäsi siinäkin tapauksessa, että analyysissä selviää riski sairastua tautiin, johon ei ole hoitoa?
26.12.2011.
Puhkeaako diabetes? Sairastunko vanhana Alzheimerin tautiin? Perivätkö lapseni minulta haitallisia geenejä? Perimäanalyysi paljastaa riskit. Haluatko tietää?
19.12.2011.
Hiirillä tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että kestävyysharjoittelusta hyötyvät erityisesti perimänsä vuoksi normaalia nopeammin vanhenevat hiiret.
Uudet mikroskoopit ja optiset merkkiaineet avaavat näkymiä elävän soluun. Nyt proteiinien ja geenien toimintaa voidaan seurata reaaliaikaisesti. Biologisten prosessien pysäytyskuvien sijaan nähdään värikkäitä kohtauksia solunsisäisestä elämästä.
12.12.2011.
Kuulokeskus voidaan ohjelmoida niin, että elämää häiritsevä tinnitus katoaa.
29.11.2011.
Koe osoittaa, että ihmisen pitää oppia yhdistelemään eri aistien keräämiä tietoja.
15.10.2011.
Alkoholi vaikuttaa reseptoreihin, jotka ehkäisevät sydän- ja verisuonitautien kehittymistä.
Sairaudet koettelevat ihmisiä. Tutkijat uurastavat päästäkseen perille sairauksista ja löytääkseen niihin uusia hoitomuotoja. Lue tästä artikkeleja sairauksista ja niiden hoidoista.
Uusi lehti: Lue muun muassa uudesta viruslääkkeestä ja kreikkalaisten demokratiasta, joka perustui orjuuteen.
Lataa itsellesi ilmaiseksi Tieteen Kuvalehti. Digitaalisen näytelehden lataus onnistuu, kun olet rekisteröitynyt tieku.fi-sivuston käyttäjäksi.
Geenitesti paljastaa, millä todennäköisyydellä sairastut vakavaan tautiin.
Tästä voi ladata itsellesi loistavia otoksia tietokoneen taustakuvaksi.
Anna lahjaksi Tieteen Kuvalehti. Kuuden numeron lahjatilaus maksaa 39 euroa.
Lue Tieteen Kuvalehteen kirjoittavien Helle ja Henrik Stubin mietteitä maailmankaikkeudesta.