Nukkuva lapsi

Huoli: Lasten unenpuute lisää pelkotiloja ja masennusta

Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on havainnut, että 7–11-vuotiaiden lasten liian vähäinen uni johtaa negatiiviseen elämänasenteeseen. Tutkijat löysivät myös viitteitä siitä, että unenpuute voi aiheuttaa myöhemmin elämässä masennusta ja pelkotiloja.

torstai 4. elokuuta 2016 teksti Jakob Priess

Jo kaksi yötä ilman riittävää unta saa aikaan sen, ettei lapsi koe kylliksi myönteisiä tunteita tai johtaa siihen, että lapsi unohtaa myönteiset kokemuksensa.

Näin todettiin meneillään olevassa yhdysvaltalaistutkimuksessa, jonka tulokset viittaavat myös siihen, että lasten unenpuute voidaan yhdistää myöhemmin elämässä koettuihin pelkotiloihin ja masennukseen.

"Me keskitymme lapsuuteen, sillä unitottumukset kehittyvät varhaisessa vaiheessa ja pysyvät samanlaisia myöhemmin elämässä”, selittää tutkimusryhmän johtaja, Houstonin yliopiston professori Candice Alfano.

Kaksi huonosti nukuttua yötä riittää

Tutkimuksessa tarkkaillaan 7–11-vuotiaita lapsia, joita tutkimusryhmässä on kaikkiaan 50. Tavoitteena on selvittä, miten unenpuute – jopa hyvin vähäinen unenpuute – vaikuttaa lapseen psyykkisesti ja fyysisesti.

Tarvitaan vielä pitkäaikaisia tutkimuksia, jotta unenpuutteella ja masennuksella voidaan varmasti sanoa olevan yhteyttä, mutta jo nyt tutkijat ovat havainneet, että vain kaksi huonosti nukuttua yötä riittää siihen, että lapsi tulee surulliseksi, apaattisekti ja alkaa suhtautua negatiivisesti ympäristöönsä.

Ota vastuu lapsen terveydestä

Tutkijaryhmän raportissa todetaan silti jo nyt, että he ovat löytäneet selviä viitteitä siitä, että unenpuute ja epäsäännölliset yöunet saattavat johtaa masennukseen ja pelkotiloihin.

Raporttiin on koottu aiempien tutkimusten ja uuden tutkimuksen tuloksia ja siinä kuvataan, miten vähäiset yöunet vähentävät ihmisten aktiivisuutta ja positiivisuutta. Vähäisen aktiivisuuden ja negatiivisen elämänasenteen on puolestaan todettu ajan mittaan johtavan masennukseen.

Alfano kehottaakin vanhempia varmistamaan, että lapset nukkuvat riittävästi. Se on yhtä tärkeää kuin hampaidenpesu, terveellinen ravinto ja riittävä liikunta.

Lue tästä

Ehkä sinua kiinnostaa...

TILAA TIETEEN KUVALEHDEN UUTISKIRJE

Voit ladata ilmaisen erikoisnumeron, Uskomattomat aivot, heti, kun olet tilannut uutiskirjeen.

Etkö löytänyt, mitä etsit? Tee haku tästä: